Oma loppukauteni ei ole mennyt niin hyvin kuin olisin halunnut. Nove Mestossa minulla oli äärettömän vaikea pertsan kisa, kroppa ei suostunut toimimaan. Viesti taas kulki jotenkuten. Puolassa oli jälleen kerran vaikeaa. Osa joukkueesta sairastui, ja luulen, että itsellänikin oli joku virus kropassa, mutta se ei näyttäytynyt kunnolla. Seuraavaksi tuli Lahti, ja tulinkin kuumeeseen. Siitä parannuin nopeasti Drammenin maailmancupiin, mutta silloin kroppa ei vieläkään toiminut halutulla tavalla, olinhan edellisenä viikonloppuna ollut kipeä. Sitten tuli haastava matka, 30 kilometriä raskaassa maastossa, raskaassa kelissä.
Tuntemukset viikolla olivat hyvät, paremmat mitä pitkään aikaan. Siksi odotinkin itseltäni hyvää suoritusta. Toisin kävi jälleen kerran. Koko matkan pidättelin tankkaamiani ruokia sisällä, enkä saanut tehtyä hyvää suoritusta, vaan hengitys oli pinnallista, jonka takia happi ei kiertänyt lihaksistoon, ja viisaat voivatkin tästä päätellä, että silloin myös vauhtikaan ei ole kovin kummoinen.
No, nyt moni ajattalee, että nämä on näitä urheilijoiden selityksiä ja moni väittää, että kunto on vain kertakaikkiaan kadonnut. On tämäkin totta, mitä sitä kieltämään, kun sen itsekin tietää. Syytä ollaan mietitty valmentajan kanssa, ja yksinkertainen syy siihen on, että tammikuussa olisi pitänyt treenata pari viikkoa määrällisesti enemmän, jotta kunto olisi kantautunut pidemmälle kevääseen. Tätä oli vaikea toteuttaa, koska kilpailukalenteri maailmancupissa on todella tiukka ja olihan yksi tarkoitus menestyä myös kokonaiscupissa hyvin. Silloin ei voi kovin montaa viikonloppua jättää hiihtämättä.
Nyt varmaan osa miettii, miksi muilla kunto siivittää kevääseen asti. Siihen varmaan on monia tekijöitä, mutta uskon yhden tärkeimmän tekijän olevan vuosien työ, vuosien peruskestävyysharjoitusten tekeminen. Itselläni kun harjoitustunnit ovat oikeastaan vasta kolmatta vuotta sellaisella tasolla, että tätä voi kutsua ammatiksi, näkyy se selvästi siinä, kuinka pitkälle kevääseen jaksaa pitää kilpailuvirettä yllä. Kuitenkaan mennyttä ei saa takaisin eikä sitä pidä jäädä murehtimaan, vaan pitää keskittyä siihen, kuinka jatkossa voisi asioita hoitaa paremmin kehittymisen kannalta.
Lopuksi palaan vielä näihin urheilijoiden selityksiin. Kuulin kerran eräältä sanonnan, siinä vaiheessa kun urheilijalta loppuu selitykset, niin loppuu urakin. Siinäpä teille miettimistä.
Aurinkoisin terveisin