Hautala sanoi käyneensä Finnairin tilanteesta matkan varrella keskusteluja ja toivoneensa, että yhtiön maineelle hallaa aiheuttaneet ihmiset pohtisivat itsekin tilannettaan.

Eilinen uutinen toimitusjohtaja Mika Vehviläiselle maksetusta 180 000 euron allekirjoitusbonuksesta oli Hautalan mukaan piste, jonka jälkeen keskusteluja ei voitu enää jatkaa.

- Kertakaikkiaan Finnairin maine ei enää kestä sitä, näkeehän sen jo pilakuvistakin, hän sanoi.

Useat kansanedustajat kummeksuivat sitä, ettei Suomen hallituksella ole ollut tietoa Finnairin hallituksen tekemistä bonus-päätöksistä.

- Millaista on hallituksen omistajaohjaus, onko sitä tähän asti ollut edes olemassa? Jos vähemmistöosakkaana ei voi vaikuttaa ja enemmistöosakasta ei saa edes informoida, kysyi Risto Kalliorinne (vas.).

Hautala vastasi, ettei valtio ole saanut tietoja, koska kaikkia osakkeenomistajia on kohdeltava samalla tavalla. Hänen mielestään asia voitaisiin ratkaista niin, että tiedot julkistetaan kaikkien käytettäväksi.

Hautala vetosi Finnairin henkilöstöön säästökeskustelujen jatkamiseksi

Eduskunnassa Hautala oli huolissaan Finnairin tulevaisuudesta. Omistajaohjausministeri vetosi, että lentoyhtiön henkilöstö ja johto pyrkisivät jatkamaan keskinäisiä keskustelujaan. Kysymys on käytännössä keskusteluista uusista säästöistä ja tehostamistoimista.

- Finnairilla ei ole tulevaisuutta, ellei tämä henkilöstöryhmien ja johdon dialogi [vuoropuhelu] jatku, Hautala kiteytti.

- Vetoan näihin ryhmiin, että he, samalla tavalla kuin johto, joka tarvitsee nyt uuden hallituksen tuen, ryhtyvät uudestaan tätä dialogia käymään.