Mari Kiviniemi ei halua arvioida, pitäisikö keskustan puheenjohtajavalintaa ennen järjestää neuvoa-antava jäsenäänestys. Kiviniemi korostaa sanoneensa jo muutama kuukausi sitten, ettei ota asiaan kantaa, koska on itse ehdolla puheenjohtajaksi.

- Mielestäni on aivan upeaa, jos järjestetään jäsenäänestys, ja on aivan upeaa, jos ei järjestetä. Tämä asia on meillä aivan puhtaasti kenttäväen käsissä. Itselleni käyvät molemmat vaihtoehdot, sanoo Kiviniemi.

Mahdollisesta neuvoa-antavasta jäsenäänestyksestä puolueen puheenjohtajasta päättää keskustan puoluehallitus.

Mari Kiviniemi ei halua ennakoida, kumpaa tiedossa olevista puheenjohtajaehdokkaista jäsenäänestys suosisi, häntä itseään vai puolueen tammikuista presidenttiehdokasta Paavo Väyrystä.

Kiviniemi kertoo Yle Uutisten haastattelussa, että on yleensä johdonmukaisesti kannattanut sitä, että jäsenäänestyksiä voidaan käyttää.

Turun Sanomat kertoi tiistaina, että keskustan paristakymmenestä piirijohtajasta kahdeksan vastustaa jäsenäänestystä ja seitsemän kannattaa. Viidelle piirijohtajalle käyvät molemmat vaihtoehdot.

Keskusta päätti Lahden puoluekokouksessa vuonna 2010, että puheenjohtajasta voidaan järjestää neuvoa-antava jäsenäänestys.