Keskustalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet, Juha Rehula, Annika Saarikko ja Anu Vehviläinen, paheksuvat lähettämässään tiedotteessa ministerin poissaoloja.

- Esimerkiksi viime viikolla kohua herättänyt uutisointi hallituksen aikeista leikata lasten kotihoidontukea olisi kaivannut tämän päivän kyselytunnilla peruspalveluministerin kantaa asiaan, he kirjoittavat.

Kansanedustajat huomauttavat, että kyselytunti on tarkoitettu juuri opposition kanavaksi nostaa esille tärkeitä kysymyksiä ja saada reaaliajassa hallituksen vastaus.

Syyt: Ulkomaanmatka, kuntakuuleminen ja sairastunut lapsi

Guzenina-Richardssonin esikunnasta kerrotaan tämäpäiväisen poissaolon johtuvan siitä, että ministeri on hallituksen edustajana kuntakuulemiskiertueella Forssassa.

Kevään aikana kaksi poissaoloa on johtunut etukäteen ilmoitetusta lomamatkasta. Yhtenä torstaina Guzenina-Richardson hoiti sairastunutta lastaan.