- Kotihoidontuki on kunnille ja valtiolle huomattavasti päivähoitoa edullisempi ratkaisu, Kiviniemi sanoo.

Kiviniemi kuvaa sinipunamenoa kylmäksi kyydiksi perheille, heikoimmille ja suurten keskusten ulkopuoliselle Suomelle.

Keskustan puheenjohtajan mielestä perheitä on kannustettava saamaan lapsia, eikä kotihoidontuen leikkaus tue tätä linjaa.

Kiviniemi uhittelee, että Keskusta ottaa uutisen tuen leikkauksesta sodanjulistuksena, mikäli se pitää paikkansa.

Myös perussuomalaiset vastustaa

Perussuomalaisten mielestä hallituksen esitys pakottaisi pienituloisten perheiden vanhemmat töihin, vaikka he haluaisivat itse hoitaa lastaan kotona.

- Päivähoitopalvelut ovat jo nyt pahasti ruuhkautuneet ja monissa kunnissa päivähoitopaikkoja on vaikea saada. Minne lapset on tarkoitus viedä hoitoon, mikäli kotona hoitamisen vaihtoehtoa ei haluta enää entisessä määrin tarjota, puolue kysyy tiedotteessaan?

Perussuomalaisten mielestä kotihoidon tuen lyhentämisen sijaan tuki tulisi nostaa peruspäivärahan tasolle.

Kokoomusnaiset: "Jäitä hattuun"

Kokoomusnaisten puheenjohtaja Lenita Toivakka vastaa Kiviniemen arvosteluun huomauttamalla, että säästöjä tarvitaan ja kehysriiheen on mentävä avoimin mielin.

- Kiviniemi näkee Mainilan laukauksina kaikki hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseksi tehdyt keskustelunavaukset. Perheille kylmintä kyytiä on se, jos valtio velkaantuu lisää, palvelut heikkenevät eikä työtä riitä tekijöille, Toivakka sanoo.