SALO Kun salolaissyntyinen Sauli Niinistö vannoo torstaina virkavalaansa, Salossa pohditaan jo pilke silmäkulmassa, miten oman kylän poikaa voitaisiin hyödyntää seudun matkailussa.

- Asiasta on virinnyt monenlaisia ihastuttaviakin ideoita. Ensimmäinen asia, joka tietysti tuli mieleen, on rullaluistelu. Saulihan tunnetaan ennen kaikkea rullaluistelusta. Voisimme järjestää esimerkiksi tällaisia "Salo tutuksi rullaluistellen Saulin jalanjäljissä"-retkiä, pohdiskelee salolainen matkaopas Tanja Berghroth.

Salon keskustan liepeillä on hyviä ulkoilureittejä, joita voisi hyödyntää.

- Näiltä ulkoilureiteiltä jokainen salolainen on joskus pongannut Saulin. Tietenkään kierrokset eivät voisi olla ihan niin pitkiä ja kovavauhtisia kuin presidentillä on ollut. Me oppaat emme ainkaan pysyisi perässä, nauraa Berghroth.

Istuvaa presidenttiä ei museoida

Saloa pääsee katselemaan nykyään lähinnä bussilla järjestettävillä opaskierroksilla. Tanja Berghroth on varma, että Niinistön nimi tulee tästä eteenpäin esille jokaisella järjestettävällä kierroksella.

- Ihmiset ovat taatusti kiinnostuneita Saulille tutuista maisemista. Kyllä hän tulee olemaan esillä, mutta miten asia käytännössä toteutetaan. Se on vielä varmasti kysymysmerkki. Tietysti täytyy muistaa, että onhan Salon seudulta kotoisin muitakin suurmiehiä, kuten vaikkapa Kustaa Mauri Armfelt. Häntä olemme käyttäneet seudun matkailun markkinoinnissa tähän asti, sanoo Beghroth.

Niinistön syntymäkotia ei enää ole jäljellä Salossa, joten ainakaan sinne ei voi perustaa museota oman kylän suurmiehelle.

- Museo on kyllä vielä kaukainen asia. Meillä salolaisilla on muitakin museoita mielessä. Tietysti Saulin pitkäaikainen asunto lähellä Lukkarinmäkeä tulee varmasti jonkinlaiseksi matkailukohteeksi, miettii Tanja Berghroth.

Salolaiset toivovat presidentin tuovan arvovaltaisia vieraita syntymäkaupunkiinsa.

- Sauli on pitänyt salolaista taustaansa selkeästi esillä, joten odotamme innolla korkea tason vieraita kaupunkiin. Onhan täällä näyttää heille vaikkapa upeaa kultuurimaisemaa. Salon seudulla on valtavan rikas menneisyys. Sieltä löytyy varmasti ainekset vierailuihin, kertoo Berghroth.