ETELÄ-KARJALA Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen astuu ulos autostaan ja kävelee Suomenniemen kunnantaloon.
Visiitti Suomenniemelle on Väyryselle ensimmäinen. Mutta jos mannersuomen pienimmältä kunnalta Suomenniemeltä kysyttäisiin, Väyrynen olisi nyt Suomen presidentti. Väyrynen sai Suomenniemellä presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella 33,7 prosenttia äänistä, kun Sauli Niinistö sai äänistä 32,9 prosenttia.
Mäntyniemessä istuskelun sijaan Väyrysen roolina on kiertää pitkin maakuntia keskustan kuntavaalikampanjan ykkösnyrkkinä. Hän itse osaa totuttuun tapaan kääntää tilanteen voitokseen.
- Jos minusta olisi tullut presidentti, olisin joutunut eroamaan puolueesta ja jättämään sen oman onnensa nojaan, Väyrynen naurahtaa.
Keskustalla kaksi tietä
Puolueesta eroaminen ei tosiaankaan ole Väyrysellä mielessä. Päinvastoin: Kiikarissa on keskustan johtajuus. Väyrysen kannalta kuntavaalikampanjointi osuu sopivaan kohtaan, sillä puolueen puheenjohtajuudesta aletaan kisata jo toukokuussa.
Ainakin Suomenniemen ja ja Taipalsaaren tilaisuuksiin kuuntelemaan tuli selkeitä väyrys-faneja. Suomenniemeläinen Saara Ripatti pukee sanoiksi monen suomenniemeläisen ajatukset:
- Minulla ei ole mitään henkilökohtaisesti Mari Kiviniemeä (keskustan nykyinen puheenjohtaja) vastaan, mutta hän on liian EU-myönteinen. Hän puhuu, että sinne annettaisiin rahaa, kun sitä tarvittaisiin omassa kotimaassakin, Ripatti toteaa.
Väyrynen itse kieltää, että olisi ollut Etelä-Karjalassa kampanjoimassa puheenjohtajakisaa varten.
- Näissä tilaisuuksissa on puhuttu vain kuntauudistuksista. Puheenjohtajakampanja alkaa vasta toukokuussa. Ja kyllä minut valmiiksi jo täällä tunnetaan, hän sanoo.
Kuntakartta vaaliteemana
Kuten kunniapuheenjohtaja itsekin sanoo, Väyrysen kiertueella toistaman puheen kantavana teemana oli hallituksen parjattu kuntajakouudistus ja sen tuomat kuntaliitokset. Ei ole epäselvää, millä konsteilla keskusta kuntavaaleihin on menossa.
- Se (kuntaliitokset) ei vähennä kuntien menoja, päinvastoin, Väyrynen julisti Suomenniemen kunnantalolla.
Huoli kuntaliitoksista oli päällimmäisenä mielessä myös kuulijoilla. Kuntaliitosta vastustetaan edelleen voimakkaasti myös Suomenniemellä, jonka liitossuunnitelmat Mikkelin ja Ristiinan kanssa ovat jo pitkällä.
Kuntaliitoksien sijaan Väyrynen itse suosisi Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kaltaisia kuntayhtymiä, jotka olisivat vastuussa sosiaali- ja terveysmenoista.
- Kunnalliset peruspalvelut on hoidettava kuntatasolla. Mutta laajempaa väestöpohjaa vaativat erikoissairaanhoidon ja ammattikoulutuksen palvelut pitää hoitaa maakuntatasolla, Väyrynen sanoo.
Puolueen sisä
Aseista oppositiossa olevalla Keskustalla ei siis ole pulaa, mitä kuntavaaleihin tulee.
Riskinä onkin energian haaskaaminen sisäiseen torailuun. Puheenjohtajaehdokkaat Väyrynen ja Kiviniemi ovat ehtineet jo riidellä muun muassa siitä, tulisiko Väyrysen kuntakampanjoinnissa kulunut bensa maksaa puolueen pussista vai ei. Kyseinen kiista on jo tosin sovittu: Väyrynen saa korvausta 17 senttiä kilometriltä.
Väyrynen ei usko, että puolue voisi menettää riitelyjen myötä tilaisuutensa juuri kuntavaalien kynnyksellä.
- Presidentinvaaleissa saimme aikaan hyvin yhtenäisen vaalityön ja puolueen rivit kootuksi. Aion toimia tässä samassa hengessä ja uskon, ettei ristiriitoja synny, hän muotoilee.
Väyrysellä on kuitenkin hyvin selkeä näkemys siitä, kenen linja on oikea puolueen menestyksen takaamiseksi.
- Se aatteellinen ja poliittinen linja, jolla toimin presidentinvaaleissa on sellainen, jolla puolue voi luottamusta saada. Samalla tiellä jatkamalla on mahdollisuus vahvistaa asemia edelleen.