Työryhmä esittää myös kansallisen kielitaidon monipuolistamista. Valtion erityisavustuksella halutaan järjestää vähemmän opiskeltujen vieraiden kielten kuten saksan, ranskan, venäjän, espanjan ja kiinan opetusta.

- Esityksen avulla on mahdollista monipuolistaa merkittävästi Suomen kielivarantoa, sanoo Gustafsson.

Esityksessä taide- ja taitoaineiden tuntimääriä ja kaikille yhteisen opetuksen määrää halutaan lisätä. Työryhmän mukaan näin mahdollistetaan painotettu opetus taide- ja taitoaineissa ja parempikelpoisten opettajien saaminen.

Äidinkielen ja kirjallisuuden tuntimäärää taas halutaan lisätä, koska oppimistulokset ovat laskussa ja eriytymässä.

Historian ja yhteiskuntaopin lisäys esitetään toteutettavaksi niin, että yhteiskuntaoppi alkaisi perusopetuksen vuosiluokilta 5.-6.

Opetusministeri Gustafsson kiittää ryhmän työtä hallitusohjelman tahdon mukaiseksi ja sanoo, että ehdotus lähtee nyt nopealle lausuntokierrokselle. Hänen mukaansa tuntijakoa koskeva asetusmuutos on tarkoitus antaa vielä tämän kevään aikana.

Opettaja pettynyt yläluokkien vähennykseen

Rovaniemen Rantavitikan peruskoulun kotitalousopettaja Marita Laukkanen on pettynyt esityksen linjaukseen, jolla valinnanmahdollisuuksia vähennetään 8:lla ja 9:llä luokalla. Hänen mukaansa esitys vaikuttaa ensi näkemältä huonolta.

- Se tarkoittaa sitä, että oppilailla on vähemmän mahdollisuuksia valita kotitaloutta, musiikkia, kuvataidetta, teknistä ja tekstiilitöitä. Kaksi tuntia viikossa on aika paljon vähennystä.Tämä oli tavallaan yllätys, koska on puhuttu, että taito- ja taideaineiden määrää lisättäisiin.

Miksi lisäys olisi ollut tärkeätä?

-Opetus on aika teoriapainotteista, toki paljon tärkeitä oppiaineita. Mutta myöskin kädentaidot ovat oppilaille tärkeitä ja ainakin meidän koulussa kotitalous on ollut pidetty oppiaine, Laukkanen sanoo.

Kokoomuksen kansanedustajat: Lisää kunnianhimoa

Kokoomuksen kansanedustajat Raija Vahasalo ja Sari Sarkomaa sanovat, että perusopetuksen tuntijakoon tarvittaisiin lisää kunnianhimoa. He pitävät esitystä lähtökohdat huomioon ottaen pettymyksenä. Vahasalo on sivistysvaliokunnan puheenjohtaja ja Sarkomaa Opetushallituksen johtokunnan puheenjohtaja.

He kirjoittavat tiedotteessaan, että esityksessä yläkoulun tunteja siirretään alakouluun, mutta minimituntimäärä säilyy nykyisellä tasolla.

- Kolmannes kunnista tarjoaa oppilailleen vain minimituntimäärän verran opetusta. Vähimmäistuntimäärän lisääminen olisi kaventanut tätä eroa.

He sanovat olevansa huolissaan ylimääräisen A2-kielen siirtämisestä tuntikehyksen ulkopuolelle.

- Käytännössä esitetty muutos kaventaisi kieltenopetusta entisestään, kun opetus olisi jatkossa erikseen vuosittain haettavan hankerahan varassa, he uskovat.