Ministeriön kuntakartassa Lapua olisi menossa osaksi Seinäjokea, Kauhavaan puolestaan oltaisiin liittämässä Evijärvi ja Lappajärvi. Kummallekaan kunnalle nämä suunnat eivät nyt tunnu mieluisilta - ainakaan jos poliitikkoja on uskominen.

Lapuan Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Kai Pöntisen mukaan ensisijaisena lähtökohtana on edelleen itsenäisenä kuntana pysyminen. Kuntarakenneuudistusta viedään nyt kuitenkin sellaisella voimalla eteenpäin, että toimiin oli ryhdyttävä.

- Kauhavalla ei ilmeisesti olla tältä seisomalta valmiita kuntakartan ehdotukseen, ja tunne meillä Lapualla on ihan sama. Jos itsenäisenä pysymiseen ei anneta mahdollisuuksia, niin seuraava mieluisin vaihtoehto on Kauhava, Pöntinen lataa.

Kaupunkien kokoomusvaikuttajat olivat koolla Härmän kuntokeskuksessa tiistaina, ja Pöntisen mukaan naapurukset kohtasivat aivan erityisellä lämmöllä pitkästä aikaa. Puheita siitä, mikä mahdollisen uuden kunnan nimi tai keskuspaikka olisi, vältettiin vielä visusti. Tunnustelut sujuivat ilmeisen hyvin.

- Tämä johtaa jatkotoimiin, se on ihan selvä. Keskiviikkona ovat keskustalaiset koolla, ja henki molemmin puolin pöytää on erittäin hyvä, Pöntinen kertoo. Hänen mukaansa Lapualla on käyty asiasta avointa keskustelua kaikkien valtuustoryhmien välillä.

Seinäjoen viimeiseksi peräkyläksi ei haluja

Keskustavaikuttajien on määrä tavata keskiviikkoiltana. Kauhavan Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Tapio Liinamaan mukaan mitään virallisia päätöksiä ei olla tekemässä, mutta yhteistyön tiivistämismahdollisuuksia halutaan nyt selvittää.

- Tämä on aika lailla uusi tilanne. Tiedämme, että lapualaiset eivät halua erityisesti liittyä Seinäjokeen, enkä usko että kukaan muukaan halua jäädä Seinäjoen viimeiseksi peräkyläksi. Tällöin on aika luonnollista, että naapurit katsovat toisiaan kohti, mitä olisi tehtävissä, Liinamaa toteaa.

Aloite ei ole Liinamaan mukaan lähtenyt erityisesti Kauhavan tai Lapuan suunnalta, vaan yhteisestä tahdosta.

- Mulla on sellainen käsitys, että kaikilla on avoin lähtökohta, suhtaudutaan periaatteessa myönteisesti. Tiedänkin, että ne ryhmät jotka ovat pitäneet palavereja katsovat, että meidän yhteistyössä on järkeä.