Turun seudulla on parhaillaan työn alla ylikunnallinen kaupunkiseudun rakennemallihanke joka tähtää vuoteen 2035. Se pitää sisällään mm. maankäyttöön ja kaavoitukseen liittyvää yhteistyötä. Ylikunnallista yhteistyötä on myös mm. joukkoliikenteessä, energiatuotannossa ja jätehuollossa.

Palvelurakenteiden yhdistäminen ja yhteistyön lisääminen ei Randellin mukaan kuitenkaan riitä kattamaan kaikkia tehokkuusvaatimuksia, joita valtiohallinnolla on.

- Olemme päässeet eteenpäin isoissa investoinneissa, joita yksittäiset kunnat eivät nykysääntelyn mukaan olisi yksin voineetkaan tehdä. Yleissuunnittelu, jota 2035-rakennemallissa tehdään, on joka tapauksessa toteutettava huolimatta mahdollisista liitoksista. Jokainen yksittäinen kunta voi sitten itseltään kysyä, että syntyykö pelkästään tästä ylikunnallisesta yhteistyöstä riittävästi dynamiikkaa ja säästöjä, Randell pohtii liitostarpeita.

Yli kymmenen nykykunnan suur-Turkua Randelkaan ei suoriltaan liputa.

- Lopputuloksen ei tarvitse olla yksi kunta tällä alueella, mutta joitakin muutoksia nykyrakenteeseen täytyy varmasti tehdä. Itse uskon, että Turun seudulle riittäisi kaksi, kolme tai maksimissaan neljä kuntaa. Mutta painotan, että valmiita vastauksia ei ole, vaan nyt on avoimesti keskusteltava tulevaisuuteen katsoen.

- Turun seudulla on maantieteellisellä alueella eniten kuntia kuin vastaavasti muualla Suomea. Kuntalaiset ovat ansainneet sen, että perusteellisesti selvitetään, että mikä hyvinvoinnin turvaamisessa on tulevaisuudessa paras ratkaisu. Minulla ei ole vastauksia ennen kuin asiantuntijoiden ja kuntien kanssa avoimesti käydään vaihtoehdot läpi.

Randell on saanut toistuvasti vastata ympäryskuntien kritiikkiin Turun tavasta hoitaa asioita. Turun päätöksentekokulttuuri on viimeksi keskiviikkona saanut kritiikkiä mm. Kaarinan kaupunginvaltuuston puheenjohtajalta Matti Ranteelta (sd.).

- Kuntaliitoskeskustelu on tunteisiin vetoavaa ja siksi näissä kriittisissä puheenvuoroissakin asioita voimakkaasti yksinkertaistetaan. Turku ei ole ollenkaan niin huono, kuin kommenttien perusteella voisi ymmärtää, vaan paljon vahvempi. Turku haluaa avoimesti kaikkien ympäryskuntien kanssa miettiä ja peilata tulevaisuutta, että millä tavoin seutu jatkossakin menestyy.