Keskisuomalaisedustaja totetavat, että he aikovat tehdä kaikkensa Keuruun varuskunnan puolustamiseksi. Heidän mukaansa Keuruun varuskunta on hyvässä kunnossa, toimii taloudellisesti, on hyvin hoidettu ja johdettu ja sillä on selkeä rooli puolustusvoimien tehtävissä ja kansainvälisen tason erikoisosaamista.

"Keuruun varuskunta on selkeästi sisämaan varuskunta. Sillä on tavattoman suuri merkitys Keuruun, seutukunnan ja koko maakunnan kannalta. Keuruun kaupunki on tehnyt paljon ja monissa asioissa varuskunnan menestyksen hyväksi. Noin 300 työpaikan menettäminen on suhteellisesti ottaen suurin maakunnassa koettu menetys vuosikymmeniin. Emme voi hyväksyä sellaista.", edustajat toteavat kannanotossaan.

Keskustan keskisuomalaiset kansanedustajat ovat Mauri Pekkarinen, Anne Kalmari ja Aila Paloniemi. Keskusta on tällä hetkellä oppositiossa.