Kokkolan kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja demarien Kari Urpilainen on maakuntalehdessä julkistetun kannanoton ensimmäinen allekirjoittaja. Hänen mukaansa seitsemän poliittisen vaikuttajan kannanotto on vastaus keskustalle, joka on suhtautunut myönteisesti koko maakunnan kattavan kunnan perustamisajatukselle.
Kokkola huolisi Kruunupyyn
Kokkolalaispoliitikkojen mallissa maakuntakeskus olisi valmis kuntaliitokseen korkeintaan Kruunupyyn kanssa. Muu osa maakunnasta tulisi puolestaan jakaa kahteen kuntaan. Jakoa ei ole uloskirjoitettu, mutta käytännössä Lestijokilaaksoon Kannuksen ympärille rakennettaisiin toinen kunta ja Perhonjokilaaksoon Kaustis-vetoinen maakunnan kolmas kunta.
Kari Urpilaisen (sd.) lisäksi esityksen takana ovat valtuuston puheenjohtaja, Bjarne Kallis (kd.), Kajsa Kouvo (r.), Vesa Pohjola (vas.), Matti Kivistö (kok.), Terho Taarna (vihr.) ja Pekka Puolimatka (ps.).
Arvovaltaisesta joukosta puuttuu siis kaupungin ja maakunnankin suurimman ryhmän, keskustan edustus.
- Meille tuli sellainen näkemys, että heidän piirissään voitaisiin nähdä maakuntapohjalle perustuva kunta, edellyttäen, että se syntyisi vapaa.ehtoisesti, Kari Urpilainen perustelee menettelyä, että keskustalaisia ei edes kysytty mukaan muotoilemaan yhteistä näkemystä.
Kokkolan keskustan ryhmäjohtaja Veikko Laitila ihmettelee irtiottoa. Hänen mukaansa ryhmässä ei ole keskusteltu kuntaremontista, joten lopullisten johtopäätösten vetäminen ihmetyttää.
Maakunnassa kannanottoa on tulkittu puolestaan Kokkolan valtuuston enemmistön näkemykseksi.
- Siinä on selkeä viesti, että Kokkola ei halua kuntaliitoksia maaseutukuntien kanssa. Sehän on selkeästi sanottu, Vetelin valtuuston puheenjohtaja Veijo Savolainen(kesk.) toteaa tulkinneensa jo sunnuntaina aamukahvipöydässä julkilausumaa maakunnan lehdestä lukiessaan. Savolaisen mukaan Kokkola on ollut selkeästi yksi vaihtoehto, kun kunnassa on keskusteltu kuntaliitoksista.
- Jotkut ovat pitäneet sitä jopa itsestään selvänä vaihtoehtona. Nyt se on pois luettu, Savolainen sanoo ja tulkitsee Vetelin päättäjien olevan valmita avoimin mielin keskusteluihin vaikkapa Kaustisen kanssa.
Palvelut liian kauaksi
Seitsemän allekirjoittajan mielestä kolmen kunnan malli pitäisi palvelut lähellä ja takaisi maakunnan säilymisen, maakunnan olemassaololle jäisi vielä oikeutus.
- Ennen kaikkea myös demokratian toteutuminen vaikeutuu, tässä mielessä mieluummin muita vaihtoehtoja kuin yhden kunnan malli, Kari Urpilainen vakuuttaa.
Keskustan toimistolla tämä demokratia-aspekti on tulkittu aivan toisin, ennemminkin pienryhmien ketunhännäksi. Viime vaaleissa Kokkolan liitoskuntien kepulaiset keskittivät ja valtasivat valtuustopaikkoja uuden isännän kokoussalista yli 'maitokiintiöiden'.
Vuoden 2008 kuntavaalien äänijaolla maakunnan kokoisessa uudessa Kokkolassa tapahtuisi keskustalaisten ja perussuomalaisten uusi vyörytys. Nämä kaksi puoluetta valtaisivat yli puolet valtuustopaikoista. Keskusta saisi yli 40 ja perussuomalaiset karvan verran alle 10 prosenttia äänistä.
Kolmen kunnan mallin puolesta vetoomuksen kirjoittaneista ainoastaan Pekka Puolimatka voisi odottaa seuraavia vaaleja ilman suurempaa pelkoa vallan menetyksestä.