Raimo Ristilä seurasi gallupeja ja laittoi veikkauksen Niinistön voittolukemista likoon. Ristilä arvioi Niinistön keräävän 62,7 prosenttia kaikista annetuista äänistä. Luku meni vain yhden kymmenyksen hutiin.

Facebookissa ja kahviloissa

Osmo Metsä-Ketelä uskoi niin ikään Niinistön voittoon, mutta veikkasi voittolukemat hieman saavutettua alhaisemmiksi. Hän lähti vaalityöhön viimeisten kuukausien aikana.

- Kahvien kanssa oltiin liikkeellä. Päivät on tavattu ihmisiä ja yöt on roikuttu netissä erilaisissa keskustelupiireissä, facebookissa lähinnä. Näissä vaaleissa mainosten jakaminen ja kylttien tekeminen jäivät vähemmälle, Osmo Metsä-Ketelä kertoo.

Raimo Ristilä tyytyi perinteiseen jalkautumiseen ihmisten pariin; otti yhteyttä tuttaviin yli puoluerajojen ja jakoi makkaraa, seurusteli kahviloissa.

- Perinteinen vaalityö kulkee vielä kauan vaalityössä mukana. Presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella nähtiin, miten Paavo Väyrysen ja hänen puolisonsa jalkautuminen kansan pariin tuotti merkittävän tuloksen, Raimo Ristilä hakee esimerkkiä keskustapuolueesta.

Voitosta voittoon

Kokoomus on kulkenut niin valtakunnallisesti kuin Vaasan vaalipiirissäkin viime vuodet voitosta voittoon. Osmo Metsä-Ketelä ja Raimo Ristilä muistelevat, että voittoputki alkoi kesällä 2004, kun Jyrki Katainen valittiin Seinäjoen puoluekokouksessa puolueen puheenjohtajaksi.

Politiikan konkarit eivät kauaa ehdi hehkuttaa vaalivoittoa, kun katse on jo seuraavissa vaaleissa eli ensi syksyn kuntavaaleissa. Seinäjoen kaupunginvaltuuston puheenjohtajana toimiva Raimo Ristilä ei enää itse lähde ehdolle, mutta hän sanoo ehdokashankinnan olevan jo täydessä vauhdissa Seinäjoella.