- Yleisin harhakuva Saulista on varmaan se, että hän olisi leuhka. Sauli sanoo suoraan sen, mitä hän ajattelee ja se on ihan oikein. Kun hänen kanssaan pääsee keskustelemaan, on hän oikein miellyttävä kaveri, toteaa Niinistön lapsuuden ystävä, yrittäjä Mikko Jännäri.
Niinistön ja Jännärin ystävyys on kestänyt jo vuosikymmenten ajan. Nykyään kaverukset muistelevat sillon tällöin menneitä torikahvien merkeissä Salossa.
- Eipä ole Sauli muuttunut paljon vuosien aikana. No, tukka on ehkä vähän harmaantunut, hymyilee Jännäri.
Jännärin mukaan Suomi saa Saulista parhaan mahdollisen presidentin, mitä tällä hetkellä on tarjolla.
- Enpä olisi uskonut silloin nuorena kun puuhailimme omia juttujamme, että vietin siinä aikaa tulevan presidentin kanssa, naureskelee Mikko Jännäri.
Tolkun mies ja hyvä kaveri
Niinistön tulevasta Suomesta on monta mielipidettä. Pitkäaikaiset ystävät kuvaavat tulevaisuutta hämmästyttävän samoilla sanoilla.
- Saulin Suomessa pidetään ylhäällä isänmaan asioita ja pidetään tolkku siinä, miten Suomea kehitetään ja viedään Eurooppaan. Sauli katsoo varmasti suomalaisten hyvän perään, se on ominaista Saulille, kertoo Niinistön entinen naapuri, terveydenhuoltoneuvos Tarja Raitis.
Raitis on tuntenut Sauli Niinistön jo 80–90-luvun taitteesta alkaen, jolloin naapurit tekivät yhdessä myös kunnallispolitiikkaa.
- En ymmärrä, mistä Sauliin liitetyt käsitykset saituudesta ja ankaruudesta ovat saaneet alkunsa. Sanoisin, että hän on jämpti. Yhteisten kokemusten perusteella en kyllä nimeäisi saidaksi, naurahtaa Raitis.
Sydämessä aina salolainen
Niinistön vaalivalvojaiset Salossa eivät revenneet yltiöriehakkaiksi missään vaiheessa sunnuntai-iltana.
- Salolaisten jäyheys on tietyllä tavalla erikoista ja ehkä vähän ikävääkin, sillä tunteet saattavat puhjeta kukkaan vasta viikkojen tai kuukausien, jopa vuodenkin päästä. Silloin vasta tajutaan, että apua, olemme saaneet oman alueen pojan Suomen tasavallan presidentiksi. Kyllä salolaiset ottavat tämän tiedon todella onnellisina vastaan. He tiedostavat, että Saulin sukujuuret ovat syvällä Salon seudulla, pohtii suomusjärveläinen sosiaalineuvos Terttu Mielikäinen.
Pitkään Sauli Niinistön kanssa töitä tehnyt Kauko Ihanaranta näki läheltä Niinistön uran lentoon lähdön.
- Olen odottanut tätä hetkeä 24 vuotta. Kun Sauli valittiin puolueen puheenjohtajaksi, tiesin, että nyt on tosi kyseessä. Ajoimme silloin Helsingistä kotia kohden ja sanoin, että seuraavaksi kun tullaan tällaiselta matkalta, on kyse presidentin valinnasta, hehkuttaa eläkkeellä oleva johtaja Iharanta.
Hän ihailee Niinistön talouskokemusta.
- Tiedän, että Saulia nimitetään kamreeriksi. Mutta hän on kova talousmies, joka näkee pitkälle eteenpäin ja tietää mitä tehdä, miettii Iharanta.