Kasvukeskusten vaalihurma on kaukana Toholammin kunnanraitista, jossa vaalijulisteille varattu teline ammottaa tyhjyyttään. Ensimmäisellä kierroksella Paavo Väyrysen takana seissyt kunta ei ole vielä toipunut pettymyksestä.
- Kyllä se oli tyrmistyttävää. Ihan uskomaton tunne oli, että kehäkolmosen sisäpuoli päätti tästä presidentinvaalista, puhisee Toholammin kunnanvaltuuston puheenjohtaja Anna-Maija Syri (Kesk.).
Puheenjohtaja tuntee joukkonsa, marketissa asioineet kuntalaiset vahvistavat käsityksen.
- En aio äänestää. Ne ovat sieltä pääkaupunkiseudulta vain. Me jäämme tänne sivupuolelle, ei meistä paljoa välitetä, sanoo yleensä aina äänestävä Väinö Lintilä.
- Ensimmäisellä kierroksella äänestin, mutta en toisella kiekalla. Kummastakaan ei tule sopivaa presidenttiä Suomelle, aivan mahdotonta, jatkaa Janne Peltokangas.
Vaalipäivä voi olla vilkkaampi
Puolueaktiivien kanssa käytyjen keskustelujen perusteella vaikuttaa, että perussuomalaiset löytävät tiensä hieman paremmin uurnille kuin keskustalaiset. Kuusi vuotta sitten keskusta asettui yhtenä rintamana Sauli Niinistön taakse presidentinvaalien toisella kierroksella. Silloin ei pääkaupunkikeskeisyydestä puhuttu. Nyt Paavo Väyrysen ja Mari Kiviniemen vaikeneminen lisää epätietoisuutta.
- Moni on sanonut jäävänsä kotiin. Olen kuitenkin kehottanut kaikkia äänestämään. Ehdokkaat eivät ole meille parhaimpia, mutta valinta on tehtävä, painottaa Anna-Maija Syri.
Maaseudulla suurin osa Väyrystä äänestäneistä ovat päätymässä Niinistön kannalle, kaupungeissa on tasaisempaa.
- Tämä on maalaispitäjä. Jos suoraan sanon, niin kokoomuslainen eikä tämmöinen liberaalinen ajatusmalli, ne eivät ole täältä, pohtii Anna-Maija Syri.
Vaikka ennakkoäänestys oli laimeaa, tilanne voi vielä muuttua sunnuntaina. Maaseudulla on yleensä käytetty ahkerasti äänioikeutta. Valinta on kuitenkin vaikea, myöntää myös Keskustan Keski-Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja Erkki Hänninen.
- En tiedä vielä itsekkään ketä äänestän. Minulla on kolme vaihtoehtoa Niinistö, Haavisto tai tyhjä lappu.