Vuoden alussa piirin puheenjohtajuuden Markku Kakriaiselta perinyt Kirsi Olkkonen ei säästele kehuja arvioidessaan Paavo Väyrysen tekemää presidentinvaalikampanjaa.
- Väyrysen ansiosta koko Keskustaliike on saatu uuteen nousuun. Tulos etenkin ennakkoäänissä oli suorastaan loistava.
Väyrysen poliittisen tulevaisuuden arvuuttelu käy kiivaana. Kirsi Olkkonen haluaa antaa rankan kampanjan tehneelle kunniapuheenjohtajalle miettimisrauhan.
- Annetaan Paavon ihan rauhassa miettiä asia. Toivon, että hän jatkaa. Kampanja osoitti, että hän on hyvä arvojohtaja suomalaisille. Ja ulkopolitiikasta hänellä on eniten kokemusta ja osaamista.
Väyrysen kannattajat uurnille
Väyrystä äänesti Etelä-Savossa ensimmäisellä kierroksella reilut 20 000 äänestäjää. Sauli Niinistön ja Pekka Haaviston kannattajat ovat kiinnostuneita "kodittomiksi" jääneistä sieluista.
- Ymmärrän, että toisen kierroksen valinta on monelle keskustalaiselle vaikea paikka, kun oma ehdokas ei ole enää ehdolla, Kirsi Olkkonen pohtii.
Vuoden 2006 presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen rannalle jäänyt Matti Vanhanen ilmoittautui Sauli Niinistön taakse. Tällä kertaa vastaavaa liikettä tuskin nähdään.
- Mitään suosituksia on turha antaa. Toivon, että ehdokkaita tentataan siitä, miten he ajattelevat ja miten he voisivat olla koko kansan presidenttejä.
- Toivon, että ihmiset käyttävät äänioikeuttaan - myös Väyrystä äänestäneet.
Mojova potku kuntavaaleihin
Kirsi Olkkonen myöntää, että Väyrysen onnistunut kampanja puhalsi uutta henkeä puolueeseen. Puolue oli kovilla viime kevään eduskuntavaalien tappion jälkeen.
- Uutta aatteellista henkeä on ilmassa. Tästä on hyvä lähteä syksyn kuntavaaleihin. Etelä-Savossa aiomme asettaa täydet ehdokaslistat kaikissa kunnissa.