Keskustalla on Kajaanin kaupunginvaltuustoa lukuunottamatta kaikkien Kainuun kuntien valtuustojen ja hallitusten ykköspuheenjohtajuus, eli keskiviikon kokouksessa oli esillä koko Kainuun kuntakenttä.

Päätöksiä ei kuitenkaan tehdä yhden puolueen sisällä, vaan ne tehdään jokaisessa kunnassa kaikkien puolueiden päätöksellä. Se tuli kuitenkin selväksi, että yhteisen tulevaisuuden rakentamisen tiellä on edelleen isoja esteitä.

Palveluiden järjestämisestä ja rahoituksesta on kuitenkin päästävä pian sopuun kunnissa, sanoo kansanedustaja Timo Korhonen.

- Kyllähän tilanne nyt on se, että rahan ja aikataulujen osalta ja vuoksi yksittäisten kuntien on hirvittävän vaikea lähteä rakentamaan mitään muita järjestämismalleja kuin mitä tämä nykyinen kuntayhtymämalli on.

Korhonen korostaa, että tämä ei tarkoita sitä, että vahvojen kuntien neuvotteluasema on vahvistunut ja pienempien kuntien heikentynyt.

- Kyllä tässä kaikki kunnat on hyvin pitkälle samassa veneessä.

Kainuun hallintokokeilu päättyy vuoden lopussa. Kuntien on rakennettava siihen mennessä keinot, joilla sosiaali- ja terveys- sekä toisen asteen koulutuspalvelut hoidetaan kainuulaisille.

- Kukaan ei tällä aikataululla ja rahalla tule auttamaan, vaan päätökset tulevaisuudesta on tehtävä Kainuussa.