Timo Korhosen mukaan myös Pekka Haaviston kampanjan imu oli omaa luokkaansa ja häntä pidettiin nuorten ehdokkaana. Haavistolla ei myöskään ollut samanlaista historiallista painolastia kuin Väyrysellä. Kansanedustaja Korhosen mukaan keskusta ei aio antaa ohjeita äänestäjilleen, vaan harkinta jää jokaisen omalle kontolle.
- Nyt jokainen voi arvioida tätä toista kierrosta ja ehdokkaidensa arvomaailmaa ja sitä minkälaisen jäljen ehdokkaat presidenttinä haluavat Suomelle antaa.
Olipa kansan valinta kahden viikon kuluttua käytävällä toisella kierroksella kumpi tahansa toivoo Timo Korhonen, että valitusta presidentistä tulee koko Suomen presidentti.
- Toivon, että valittu presidentti pyrkii omassa roolissaan toimimaan sillä tavalla, että Suomi olisi mahdollisimman oikeudenmukainen maa niin sosiaalisesti, kuin myös maantieteellisesti.