Ennakkoäänten julkistaminen sai Tornioon Ravintola Kisälliin kokoontuneen keskustaväen hilpeäksi, mutta ääntenlaskennan edetessä tunnelma lässähti vaisuksi. Keskustan Peräpohjolan piirin puheenjohtajan Eero Ylitalon mielestä tulos kertoo selkeästi taktikoinnista.

- Ruuhka-Suomi valitettavasti taas kerran ratkaisi. Siellä lähdettiin äänestämään Haavistoa, kokoomuslaiset tavallaan lainasivat ääniä Haavistolle. Haavistosta tehtiin poistokivi, jolla Paavo Väyrynen sitten sysättiin pois toiselta kierrokselta, mikä oli erittäin valitettavaa, Ylitalo purki tuntojaan.

Väyrynen oli kirkkaasti ykkönen pohjoisessa, mutta etelän suurten kaupunkien kannatusluvut kertoivat jälleen, kuinka vaikeaa Keskustalla on siellä menestyä.

- Se on ollut Keskustan ongelma. Joskus se ihmetyttää, koska etelässä asuu paljon pohjoisesta lähteneitä äänestäjiä. Astutaan junaan keskustalaisina ja kun noustaan Helsingin asemalla pois, ollaankin kokoomuslaisia, Eero Ylitalo pohdiskeli.

Kampanja kokosi väkeä yhteen

Peräpohjolan piirin puheenjohtaja Eero Ylitalo katsoo kuitenkin Väyrysen kampanjan antaneen lisää virtaa rankan eduskuntavaalikokemuksen kanssa painineelle keskustaväelle.

- Kyllähän eduskuntavaalitulos oli sellainen kokemus, että siitä toipuminen on vaatinut veronsa. Väyrysen ehdokkuus on saanut järjestöväkeen puhtia ja täytyy iloita siitä, että taas puhalletaan yhteiseen hiileen ja nimenomaan halutaan tehdä yhdessä asioita.

Ylitalo uskoo, että pettymyksestä huolimatta keskustalaiset lähtevät rohkein mielin kohti ensi syksyn kunnallisvaaleja.

- Kun katsoo, mikä kannatus Paavolla nyt oli, niin tälläkin tuloksella olemme voittajia. Paavon sanoin, itseemme uskoen ja toisiimme luottaen lähdemme tästä eteenpäin.