Keskustan veturi Mari Kiviniemi harmittelee sitä, miten pienestä Väyrysen pääsy toiselle kierrokselle jäi. Kiviniemi ei kuitenkaan löydä vaalityöstä moitteen sijaa.
- Tottakai me olemme pettyneitä, kun emme ole toisella kierroksella. Se jäi niin hilkulle, muutaman kymmenentuhannen äänen erosta oli kyse. Me olemme kuitenkin erittäin tyytyväisiä oman ehdokkaamme kampanjaan. Vaalikeskusteluihin olisin kaivannut enemmän keskustelua ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksistä, joissa Paavo on omaa luokkaansa.
Väyrysen ehdokkuus ei nostattanut varauksettomia riemunkiljahduksia Keskustan johdossa. Monen mielestä kampanja oli enemmän Väyrysen oma kuin puolueen, mutta nyt äänet ovatkin puolueen ääniä. Kiviniemikin näkee, että Väyrysen hyvä menestys pääkaupunkiseudulla povaa Keskustalle jatkossa vaalimenestystä etelän kaupungeissa.
- Me olimme Helsingissä kolmanneksi suurin puolue ja meillä on täällä potentiaalia, olimme myös monessa muussa kaupungissa kolmanneksi suurin puolue. Me pärjäämme sekä maaseudulla että kaupungeissa.
Siihen, ketä vaalien toisella kierroksella pitäisi äänestää, ei Kiviniemi ota kantaa.
- Me emme sano, ketä pitäisi äänestää. Kehotan kaikkia kuitenkin menemään vaaliuurnille.