Ylen tekstittäjätoimittaja Susanna Kokkola oli kahden muun tekstittäjän kanssa töissä perjantain vastaisen yön. Yötyö johtui Ylen torstaina lähettämästä suuresta vaalikeskustelusta, mikä uusittiin tekstitettynä perjantaina aamupäivällä.
Tekstittäjien työvuoro alkoi samaan aikaan kuin presidenttiehdokkaiden tentti TV 1:ssä, kello 21.00.
- Normaalisti tällaisen ohjelman tekstittäminen veisi pidemmän ajan, mutta nyt töitä tehtiin kiireellä. Jokaiselle tekstittäjälle tuli 36 minuutin pätkä tekstitettävää, tällaisen tekstittämiseen varataan normaalisti puolitoista päivää.
Tekstittäjän tehtävä on poimia puheesta oleelliset asiat tekstiksi. Toisten ehdokkaiden kohdalla tämä on helpompaa kuin toisten, kommentoi Kokkola.
- Soini puhui tässä keskustelussa mukavan rauhallisesti. Hänen ajatuksensa tosin harhaili välillä ja se teki hänen puheidensa tekstittämisestä vaikeampaa. Haavisto puhui puolestaan tällä kertaa tosi nopeasti. Se teki siitä paikoin vaikeaa, mutta siitäkin selvittiin, kommentoi yön tekstittänyt Kokkola.
Tekstittäjä kertoo, että Suomen kielessä on paljon pitkiä sanoja joita ei voi lyhentää. Poliittisessa keskustelussa näitä esiintyy paljon.
- Esimerkiksi turvallisuuspoliittiinen selonteko vie toisen tekstirivin kokonaan, kertoo Ylen tekstittäjä Susanna Kokkola.