Ylen saamien tietojen mukaan Ilmatorjuntarykmentti olisi yksi varuskunnista, jotka aiotaan puolustusvoimien säästöjen vuoksi joko lakkauttaa tai yhdistää. Pekka Visurin mukaan Lapissa on tarvetta säilyttää ilmatorjuntarykmentti ja lennosto Rovaniemellä sekä jääkäriprikaati Sodankylässä.

- Siellä voi tapahtua yhdistymisiä ja toiminnot jatkuvat jossain muodossa mutta eri nimellä. On ihan selvää, että meillä on tarvetta pitää Lapissa sekä maavoimien osasto Sodankylässä että Rovaniemellä ilmapuolustusta, VIsuri sanoo.

Lappi on hänen mukaansa erityisalue, jossa on syytä säilyttää vahva ilmapuolustus. Pohjois-Suomessa tarvitaan myös pohjoisiin olosuhteisiin erikoistuneita joukkoja.

- Tunnen hyvin taustan, miksi 60-luvulla Lapin puolustusta kehitettiin, vaikka silloin elettiin kylmän sodan oloissa aivan erilaisessa maailmassa kuin nyt. Lappi on erityisalue ja siellä on syytä säilyttää puolustusvoimien merkittävä läsnäolo. Se ei ole etelästä hoidettavissa, Visuri sanoo.

Pohjoisen puolustus on Visurin mukaan rakennettu suurella vaivalla ja olisi tuhlausta keksiä uusia ratkaisuja Lapin suhteen.

- Pohjoisiin olosuhteisiin tarvitaan erikoistuneita joukkoja, jotka tuntevat toimintaympäristön, Visuri sanoo.

Lennostokytkös ei syynä

Visurin mukaan ilmatorjuntarykmentin säilyttäminen ei ole pelkästään kiinni siitä, että se toimii Lapin lennoston välittömässä yhteydessä. Suomen kahden muun lennoston, Pirkkalan ja Rissalan, yhteydessä ei ole ilmatorjuntarykmenttiä.

- Se ei ole todellakaan siitä kiinni, onko siellä kyljessä ilmatorjuntarykmentti tai ei, sillä niitähän voidaan järjestellä tarvittaessa, kun valmiutta kohotetaan. Mutta muutoin Lapissa on tarvetta säilyttää ilmapuolustus vahvana ja sen takia strategiset tekijät puoltavat suurin piirteen nykyjärjestelyn säilyttämistä Rovaniemellä, Visuri sanoo.

Lennoston ja ilmatorjunnan yhdistäminen tietäisi Visurin mukaan pieniä säästöjä, joita tulee hallinnon ja esimerkiksi varastojen yhdistämisestä.

- Tällaisia tehdään joka puolella.

Kauluslaatat vaihtoon

Rovaniemen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Heikki Autto ei myöskään odota lakkautusesitystä Lapin ilmatorjuntarykmentille.

- En näe uhkaa, että ilmatorjuntarykmentin toiminnot poistuvat Rovaniemeltä. Puolustusministeri on moneen kertaan vakuuttanut uudistuksen yhteydessä, että kulmakivenä on koko maan puolustuksen periaate, Autto sanoo.

Ilman Sodankylän ja Rovaniemen varuskuntien koulutusta koko maan puolustuksesta ei voida hänen mielestään puhua. Autto uskookin, että ilmatorjunta tullaan sulauttamaan lennostoon.

- Ilmatorjuntamiesten kauluslaatan väri muuttuisi tykistön punaisesta lennoston siniseksi, mutta käytännössä koulutus ja toiminta Rovaniemellä säilyisivät nykyisellään.