Viime perjantaina Suomen Kuvalehti julkaisi kuntauudistuskartan, joka toteutuessaan jakaisi Kymenlaakson kahteen osaan. Vaikka valtiovarainministeriö on sanonut julkisuuteen vuotaneen kuntakartan olevan keskeneräinen, se on herättänyt kiivasta keskustelua.
- Kyllä nyt viimeistään herättiin. Keskustalaiset ympäri Suomea ovat reagoineet asiaan ja kirjoittaneet kannanottoja. Itsellänikin on sellainen valmisteilla, Ari Torniainen myöntää.
Hän toteaa, että keskusta ei aio hyväksyä ylhäältä tulevaa sanelua, vaan vaatii lisäaikaa keskustelulle.
- Keskusta ei missään tapauksessa tule nielemään hallituksen esitystä. Haluamme avointa keskustelua nimenomaan palveluista. Olemme kaikki sitä mieltä, että jotain on tehtävä, mutta ei rakennejärjestelmien vaan palveluiden kautta, Torniainen korostaa.
"Kehä kolmosen kunnat ratkaisevat"
Kuntauudistus edellyttää Torniaisen mielestä laajaa parlamentaarista keskustelua, eikä asian suhteen pitäisi kiirehtiä. Hän myös muistuttaa, että keskusta ei missään nimessä hyväksy pakkoliitoksia.
- Pitää kunnioittaa ja kuulla kuntien asukkaita ja päättäjiä. Kunnan koko ei ratkaise palveluiden saatavuutta tai sitä, miten kunta pärjää, Torniainen huomauttaa.
Hän mainitsee esimerkkinä Luumäen, joka on asukasmäärältään pieni mutta kuitenkin velaton kunta. Toisaalta monet suuret kunnat ovat taloudellisesti vaikeuksissa.
- Vaikka sata pientä kuntaa liitettäisiin keskenään, se ei ratkaise ongelmia. Ainoastaan kehä kolmosen sisällä ja ympärillä olevat kunnat ratkaisevat isoja asioita, sanoo Torniainen.
Torniaisen mielestä kolme kuntaa on Kaakkois-Suomeen aivan liian vähän. Ajatus kahden kunnan Kymenlaaksosta ei myöskään innosta.
- Jos kaikki kunnat Etelä-Kymenlaaksossa laitettaisiin yhteen, niin en usko, että esimerkiksi Haminassa, Miehikkälässä tai Virolahdella tällaista katsottaisiin hirveän hyvällä. Muutamia kuntaliitoksia varmaan tapahtuu sekä Etelä-Karjalassa että Kymenlaaksossa, mutta sitä että mentäisiin kolmeen kuntaan, en pidä hyvänä asiana, Torniainen tarkentaa.
Toiveissa toinen kierros
Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen suhteen Torniainen on toiveikas. Sauli Niinistön ylivoimaisesta johtoasemasta huolimatta keskustan ehdokkaan Paavo Väyrysen kannatus on galluppien mukaan kasvanut.
- Toivon vilpittömästi, että tulisi toinen kierros ja suomalaiset pääsisivät äänestämään kahdesta vaihtoehdosta. Toivon myös, että viimeisinä päivinä käytäisiin keskustelua juuri niistä asioista, jotka ovat presidentille tärkeitä. Eli esimerkiksi ulkopolitiikasta, Torniainen toteaa.