Sari Essayah on jäänyt useissa mielipidekyselyissä viimeiseksi. Mediassa hänen onkin arvioitu pohjustavan presidentinvaalikampanjallaan vuoden 2015 eduskuntavaaleja.
Helsingin Sanomat (4.1.) epäili lapinlahtelaislähtöisen Essayahin pyrkivän eduskuntaan Pohjois-Savosta käsin. Itä-Suomessa ei ole tällä hetkellä kristillisdemokraattien kansanedustajaa. Ehdokas itse torjuu spekulaatiot.
- Jos minua ei valita presidentiksi, olen vuoteen 2014 saakka meppinä. Silloin ovat seuraavat vaalit ja aion hakea europarlamentaarikoksi. Nämä vaalit ovat kuitenkin tärkeimmät ja tavoittelen jatkopaikkaa tosissani, Essayah sanoo.
Toiselle kierrokselle pääsy olisi yllätys
Presidentinvaalien ennakkoäänestys alkaa jo ensi viikolla. Essayah uskoo, että ehdokkaiden kannatuksessa voi tulla vielä muutoksia.
- Niiden lukumäärä, jotka eivät osaa kertoa kantaansa, on kasvussa. Tilanne on se, että toiselle kierrokselle menijöiden nimissä voi olla yksi tai useampia yllätyksiä, kristillisdemokraattien ehdokas sanoo.
Essayah povaa kokoomuksen Sauli Niinistön reilusta etumatkasta huolimatta mielenkiintoista presidentinvaalia. Hän arvioi, että ihmiset ovat vasta joulun jälkeen ryhtyneet miettimään, ketä he oikeasti haluavat äänestää.
"Riippuu mitä vanhoillisella tarkoitetaan"
Essayahia on kuvailtu julkisuudessa syvästi uskonnolliseksi ja arvoiltaan konservatiiviseksi. Onko hän toisin sanoen patavanhoillinen?
- Riippuu mitä vanhoillisella tarkoitetaan. Minulle tärkein arvo on lähimmäisyys. Se merkitsee sitä, että pitäisimme yhteiskunnassa huolta kaikista heikoimmista, Essayah sanoo.
Vaalikampanjassaan Essayah on kuvannut tavoittelemaansa arvomaailmaa sanalla "lähimmäisyysyhteiskunta". Vaikka tuo yhteiskunta kumpuaa kristillisistä arvoista, hän rinnastaa sen mielellään humaaniin ajatteluun laajemmassa mielessä.
- Kultainen sääntö on "kohtele itseä niin kuin toivoisit itsekin tulevan kohtelluksi". Siitä ei tarvitse kenenkään loukkaantua – sen ajatuksen voi jakaa, vaikkei jakaisi samaa uskonnollista arvomaailmaa.