Kreikan pelastusoperaatiossa alkaa kolmas vuosi. Kolumnisti Olli Kivinen epäilee Helsingin Sanomissa operaation onnistumisen mahdollisuuksia.
Kivisen mielestä talouspainotteisen väittelyn keskellä villakoiran ydin on saanut kohtuuttoman vähän huomiota. Kyse on siitä, pystytäänkö ulkopuolisella holhouksella mullistamaan muutamassa vuodessa yhden maan koko yhteiskunta ja vuosisatojen saatossa kehittynyt hallintokulttuuri.
Kivinen toteaa, ettei asiassa voi olla optimisti. Kahden viime vuoden ajan Kreikka on jatkanut itämaisen basaarin perinnettä ja välttänyt toteuttamasta vaadittuja syvälle meneviä uudistuksia. Vallanpitäjät ovat tarrautuneet kynsin hampain menneisiin aikoihin ja tapoihin.
Elpyminen ei ole mahdollista, ellei potilas sitä halua, Olli Kivinen kiteyttää.
Ehdonalaisuus heikentää kansalaisten turvallisuutta
Kaleva-lehti vaatii selkeää muutosta ehdonalaisuuteen. Nykyisin vangin on mahdollista päästä ehdonalaiseen vapauteen, vaikka hänet tiedetään erittäin vaaralliseksi. Tähän on puututtava kansalaisten turvallisuuden takaamiseksi.
Kalevan mukaan ehdonalaisuuteen pääsystä on tullut automaatti. Rikosseuraamuslaitoksen mukaan Suomessa ei ole vuoden 2006 jälkeen kertaakaan estetty vangin pääsyä ehdonalaiseen sen vuoksi, että vanki tiedetään erittäin väkivaltaiseksi.
Lain mukaan ehdonalaisuuteen pääsy voitaisiin kuitenkin estää. Rikoslaissa on kohta, jossa ehdonalaisuuden alkamista on lupa lykätä, jos pidetään ilmeisenä sitä, että vanki syyllistyy törkeään rikokseen vapauduttuaan. Tähän ei ole kuitenkaan nojauduttu. Siksi kymmeniä erittäin väkivaltaiseksi arvioituja vankeja on vapaalla jalalla.
Kaleva-lehti vaatiikin, että erittäin väkivaltaisille vangeille pitäisi tehdä samanlainen vaarallisuus- ja riskiarviointi kuin elinkautisvangeille ennen heidän vapauttamistaan.
Hallitus luopumassa maanpuolustuksesta
Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi väittää
Ilkka-lehdessä, että hallitus vaarantaa Suomen puolustuskyvyn.
Hallitus on lakkauttamassa Kauhavan Lentosotakoulun ja viisi muuta joukko-osastoa osana puolustusvoimain rakenneuudistusta.
Mari Kiviniemen mielestä vaikuttaa siltä, että hallitus on luopumassa alueellisesta puolustuksesta ja koko maan puolustamisesta.
Hallitus on perustellut varuskuntien lakkauttamista kustannustehokkuudella ja säästösyillä. Kiviniemi toteaa, että euro ei kuitenkaan ole paras konsultti puolustuksemme turvaamisessa, etenkin kun joukko-osastojen lakkauttamiset eivät edes tuo valtiontalouteen merkittävää säästöä.
Kiviniemen mielestä lakkauttamispäätöksissä unohdettiin lisäksi alueellisten vaikutusten arviointi. Esimerkiksi Kauhavalla miljoonainvestoinnit valuvat Kankkulan kaivoon, jos Lentosotakoulu lakkautetaan.
Kataisen hallitus teki päätökset joukko-osastojen lakkauttamisesta ilman eduskunnan käsittelyä ja irrallaan turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta selonteosta, Kiviniemi huomauttaa.
Eduskunta linjasi vuonna 2009, että puolustusvoimain suuret rakenteelliset uudistukset täytyy tuoda eduskunnan käsittelyyn, mikäli säästösyistä sellaisiin joudutaan turvautumaan. Kiviniemen mielestä hallitus yksiselitteisesti käveli eduskunnan ylitse.
Uskottava kotimainen puolustus edellyttää puolustusvoimien läsnäoloa koko maassa, laajaa asevelvollisuuteen perustuvaa reserviä ja vahvaa maanpuolustustahtoa. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että Kataisen hallitus on ajamassa puolustustamme vauhdilla alas, Mari Kiviniemi toteaa.