Helsingin valtuutetut odottavat saavansa kaupunginjohtajan esityksen Guggenheim-hankkeesta lähiviikkoina käyttöönsä.
Hanke on etenemässä kaupunginhallitukseen jo lähiviikkoina ja valtuustoon päätösasia etenee aikaisintaan maaliskuun lopulla. Parhaillaan Pajunen käy läpi lautakuntien antamia lausuntoja Guggenheimista.
Valtuutettujen Yle Uutisten kyselyssä esittämät kysymykset muun muassa uuden museon hallintomallista eivät kaupunginjohtajaa yllättäneet.
- Valtuutetut toimivat tässäkin asiassa hyvin järkiperäisesti. Ymmärrän hyvin että he keskeisinä päättäjinä miettivät tätä asiaa ja haluavat lisää informaatiota, toteaa Pajunen.
Pajunen korostaa nyt perusteellista asian valmistelua. Kaupunginjohtajan mukaan hankkeessa pitää edetä viiveettä, mutta kuitenkin niin, että kaikki päätökseen vaikuttavat tekijät huomioidaan.
- Se on ainakin varmaa, että kun asia aikanaan etenee valtuuston käsittelyyn, niin keskustelusta on tulossa hyvin vilkas. Jokainen valtuutettu miettii tykönään sitten sen itselleen oikean ratkaisun.