Kiviniemen mielestä Soini vääristelee keskustan kantoja.
- Taas kerran surullista ja noloa Soinilta. Pitäisi jaksaa perehtyä tosiasioihin, Kiviniemi lataa.
Kiviniemen mukaan keskusta on aina kannattanut vapaaehtoisia kuntaliitoksia ja aikoo tehdä näin myös jatkossa. Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen sanelemat pakkoliitokset keskusta tyrmää, Kiviniemi toteaa.
- Kreikan tukemisen osalta linjamme tarkistaminen on puolestaan perusteltu. Olosuhteet ovat muuttuneet, ja Kreikka ei ole hoitanut omaa osaansa. Emme ole arvioissamme yksin, Kiviniemi selittää.
Kiviniemi päättää kommenttinsa toivomalla perussuomalaisilta rakentavaa oppositioyhteistyötä perättömien väitteiden sijaan.
Soini katsoi aiemmin lauantaina omassa tiedotteessaan keskustan muuttaneen linjaansa täydellisesti suhteessa Kreikan tukipaketteihin ja olevan nyt perussuomalaisten kanssa samalla kannalla. Soini arvioi lisäksi keskustan ajaneen vielä edellisessä hallituksessa Paras-hankkeessa kuntaliitoksia ja nyt oppositiossa vastustavan niitä.