Yle TV1:n Ykkösaamussa lauantaiaamuna vieraillut keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi ilmoitti, ettei puolue voi kannattaa uutta Kreikan rahoituspakettia, koska Kreikka ei noudattanut ehtoja, jotka sille asetettiin ensimmäisen tukipaketin yhteydessä.

Kiviniemen mielestä paras ratkaisu olisi Kreikan irtautuminen eurosta, jotta se voisi hyödyntää devalvaation tuomat edut.

- Mutta en minä sitä kannata, että Kreikalta vedetään letkut irti, vaan kyllä Kreikka myös drakmaan siirryttyään on edelleen osa EU:ta ja tarvitsee muiden tukea, Kiviniemi lisäsi.

- Täytyy miettiä myös sitä, miten tavalliset ihmiset Kreikassa pärjäävät.

Kiviniemi kuitenkin korosti useaan otteeseen, että kaikki vaihtoehdot ovat vaikeita.

- Uuden tukipaketin antaminen on vaikea päätös, mutta vaikeaa olisi myös antaa Kreikan irrota eurosta, Kiviniemi totesi.

Hallitukset heikoilla, kun puolueet pienenevät

Kiviniemen mielestä puheet hallituksen kaatumisesta kesken vaalikauden voivat tällä kertaa olla perusteltuja.

- Ainahan sillä spekuloidaan, kun uusi hallitus aloittaa, mutta nyt ei ole lainkaan sanottua, että hallitus kestää koko vaalikauden, Kiviniemi sanoi.

- Asioiden hoidon kannalta on vaikeaa, kun puolueet ovat nykyään niin pieniä ja yhteen täytyy yrittää sovittaa monia eri näkemyksiä, entinen pääministeri puntaroi.

Nykyhallituksen eripura on Kiviniemen mielestä selvästi nähtävissä.

- Kokoomus ja SDP ovat selvästi eri linjoilla talous- ja työllisyyskysymyksissä, Kiviniemi huomautti.

Kuntauudistus aloitettava puhtaalta pöydältä

Kiviniemi esitti Ykkösaamun haastattelussa, että hallituksen täytyy vetää kuntauudistusesitys pois ja aloittaa valmistelu puhtaalta pöydältä parlamentaarisessa työryhmässä.

Uudistuksen toteuttaminen nykyisen esityksen mukaisesti on Kiviniemen mielestä ylhäältä päin pakottamista eikä tuo säästöjä.

Kiviniemi vakuutti entisen kuntaministerin kokemuksella, että uudistuksen aikataulu on mahdoton.

- Uudet rakenteet voivat olla käytössä ensi vuoden alusta vain siinä tapauksessa, että kartat on piirretty etukäteen ja toimitaan, kuten on ennalta sovittu, Kiviniemi sanoi kuntakuulemisten näennäisyyteen viitaten.

Keskustalaisia kuntapäättäjiä ei Kiviniemen mukaan tarvitse ohjeistaa pysäyttämään hallituksen esitystä kuntauudistuksesta.

- Kyllä he osaavat sen ohjeistamattakin tehdä, Kiviniemi sanoi.

Kuntauudistus oli Kiviniemen mielestä hyvällä tolalla Paras-hankkeessa.

- Siinä me löysimme talousahdingossa oleville kunnille ulospääsyn. Joissain tapauksissa se tarkoitti kuntaliitoksia, joista kunnat päättivät itse. Samalla huomattiin, että pakottaminen ei ole oikea vaihtoehto, Kiviniemi sanoi.

Opposition rintama rakoilee

Keskusta jätti tällä viikolla välikysymyksen kuntauudistuksesta. Suurin oppostiopuolue perussuomalaiset ei kuitenkaan ole allekirjoittanut sitä.

- Emme estäneet heitä, mutta puolueella ei ollut kiinnostusta tulla mukaan, kertoi Kiviniemi.

Sen sijaan keskusta olisi hänen mukaansa halunnut olla mukana perussuomalaisten puolustusvoimien uudistusta koskevassa välikysymyksessä, mutta heitä ei huolittu.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner myönsi ohjelmassa puhelimitse, että hänen puolueensa saattaa tehdä oman välikysymyksen kunta-asiassa. Ruohonen-Lernerin mielestä keskusta on rikkonut pitkään noudatettua tapaa, jonka mukaan oppositio yhdessä laatii ja allekirjoittaa välikysymykset. He eivät halua liittyä toisten laatimiin kysymyksiin.

Ruohonen-Lerner muistutti myös, että normaalisti suurin oppostiopuolue on ensimmäinen allekirjoittaja.

- Nyt keskusta haluaa sanella välikysymykset, syytti Ruohonen-Lerner.