Vuonna 2009 silloinen keskustalainen pääministeri Matti Vanhanen teki ikärajan nostosta ehdotuksen, mutta joutui perääntymään opposition ja työmarkkinajärjestöjen paineessa.

Nykyisin Perheyritysten liiton toimitusjohtajana toimivan Vanhasen mielestä uudistuksissa ollaan jo kolme vuotta myöhässä.

Hänen mielelstään hallituksen tavoite 62,4 vuoden eläkkeellesiirtymisiästä ei toteudu ellei myös ikärajoihin puututa. Nykyisin suomalaiset jäävät eläkkeelle keskimäärin 60,5 vuoden ikäisinä

Vanhanen varoittaa, että työnantajien eläkemaksut nousevat aina 26 - 27 prosenttiin, jos mitään ei tehdä. Tämä voi hänen mukaansa merkitä työpaikkojen pakenemista ulkomaille.

Myös nuorten maksamat työeläkemaksut nousevat aivan liian korkeiksi, Vanhanen varoittaa Ajankohtaisen kakkosen haastattelussa..