- Täytyy todeta, että tämä vakuussopimus on niin monimutkainen ja laiha, että mikään muu maa ei samanlaista sopimusta itselleen halunnut. Ei tämä anna aihetta serpentiinin heittelyyn tai shampanjan poksautteluun, YLE Uutisten haastattelema Kaikkonen sanoo.
Kaikkosen mukaan suuri kysymys nyt on se, jatketaanko Kreikan suhteen lainapakettien tiellä.
- Kreikan kanssa se näyttää väärältä linjalta. Valitettavasti on vaikea uskoa, että Kreikka näillä eväillä nousisi, Kaikkonen arvioi.
Myös perussuomalaisten Pietari Jääskeläisen mielestä paljon voi päätellä siitä, etteivät muut euromaat tavoitelleet vakuuksia Kreikalta.
- Kaikki muut maat paitsi Suomi ovat katsoneet, ettei tällainen järjestely ole järkevä. Suomi on valinnut sitten eri tien johtuen varmaan meidän vaaleistamme ja silloin tehdyistä esityksistä, Jääskeläinen sanoi YLE Uutisille.
Antti Kaikkosen mielestä Kreikan tukipaketin toinen osa ei näytä johtavan sellaiseen tulokseen, että Kreikka nousisi jaloilleen.
- Myös meissä lainoittajamaissa alkaa olla kuppi täynnä tämän linjan jatkamiseen. Kun tämä vanha lääke ei näytä Kreikan suhteen toimivan, pitää miettiä muita ratkaisuja ja Kreikan irrottamista euroalueesta. Se ei ole helppo tie, mutta se voisi antaa Kreikalle uuden alun ja muut maat pääsisivät tästä jatkuvasta lainoituskierteestä, Kaikkonen toteaa.
Pietari Jääskeläinen uskoo, että takauksien sijaan hallittu velkasaneeraus ja omaan valuuttaan palaaminen olisivat jo ratkaisseet Kreikan ongelmat.