Väyrynen kiistää jyrkästi syytökset, joiden mukaan hän käyttäisi maakuntakierroksiin tarkoitettua tukirahaa omaan puheenjohtajakampanjointiinsa.

- Tämä on uskomatonta uutisointia! Mitään rahaa ei ole maksettu. Vaalien jälkeen puolueen johto pyysi, että rupeaisin tekemään kuntavaalikampanjaa. Minulle luvattiin korvata matkakuluja, mutta sitten tuki vedettiin pois, Väyrynen sanoo.

Keskustan kunniapuheenjohtaja kummastelee erityisesti uutisoinnin mittakaavaa, sillä suurista rahoista ei ole hänen mukaansa kysymys.

- Puhutaan muutamasta tuhannesta eurosta; se on juna- ja lentolippuja varten sekä bensarahaa.

"Kovalla työllä puolue voidaan korjata"

Syksyn kuntavaaleihin lähdetään Väyrysen mielestä kiinnostavista asetelmista. Erityisesti hallituksen kaavailema kuntavaaliuudistus kismittää niukasti presidentinvaalien toiselta kierrokselta pudonnutta Väyrystä.

- Meillä on sinipunavoimat ja cityvihreät, jotka pyrkivät kuntauudistuksella saamaan pääkaupunkiseudulle 400 000 ihmistä lisää ja keskittää alueilla ihmiset maakuntakeskuksiin. Keskusta on rakentanut hajautettua yhteiskuntaa, kun taas citypuolueet keskittävät, Väyrynen erottelee.

Väyrynen ei pidä kaupunkilaisten keskustan kannattajien ja maakuntien tukijoiden välille rakennetusta vastakkainasettelusta.

- Kaikille on keskustassa tilaa. Sain presidentinvaaleissa ääniä kommunisteista kokoomukseen, joilla voidaan rakentaa koko Suomen Keskusta.

Myöskään ikä ei ole Väyrysen mielestä este puolueen puheenjohtajan tehtävissä - pikemminkin päinvastoin.

- Kovalla työllä puolue voidaan korjata niin, että se vastaa minun ajatuksiani. Haluan saada vastuuta. Meillä on ehkä liikaa ihannoitu nuoruutta, ja samalla hyväksytty vähäisempi kokemus. Se ei välttämättä ole maalle hyväksi, Väyrynen sanoo.