Pelisääntöjen tarkentamiseen päädyttiin, kun nykyinen puheenjohtaja Mari Kiviniemi moitti Paavo Väyrystä siitä, että tämä käyttää puolueen kuntakiertueelle myöntämät rahat todellisuudessa puheenjohtajavaalikiertueeseen.

Puoluesihteeri Timo Laaninen pitäisi kiinni ennen Lahden puoluekokousta päätetystä linjasta, jonka mukaan kaikille ehdokkaille korvattaisiin kuluja saman verran kuitteja vastaan.

Ensi viikolla joudutaan samalla ratkaisemaan, oikeuttaako Väyrysen kunniapuheenjohtajuus erikoiskohteluun. Kunniapuheenjohtajuus oikeuttaa puolueessa myös kulukorvauksiin.

TS: Kiviniemi syyttää Väyrystä puijaamisesta

Turun Sanomien mukaan keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi olisi syyttänyt Paavo Väyrystä siitä, että tämä oli pyytänyt rahaa kuntakiertueen kuluihin, mutta käyttääkin rahat puheenjohtajakiertueeseen.

Sydämistynyt Kiviniemi syytti Väyrystä puijauksesta. Väyrysen toiminta on Kiviniemen mielestä vastoin keskustan periaatteita, joita puolueen kunniapuheenjohtajan tulisi noudattaa.

Väyrynen ei alkuviikon tapahtumia ole selitellyt, vaan ihmettelee, miksi puoluehallitus palauttaa asian puolueen työvaliokunnalle.