Halonen sanoi, että puolustusvoimain komentajalle on annettu kehykset, joiden puitteissa päätöksiä tehdään.

- Kyllä eri paikkakuntien tulevaisuudennäkymät pitää voida rakentaa hieman laajemmalle pohjalle, kuin sille mikä varuskunta siellä on. Varuskunnat rakennetaan puolustusrakennetta silmälläpitäen ja niissä otetaan tietysti huomioon paikkakunnan olosuhteet ja hyvät kokemukset, mitä niistä on, mutta iskua pitää vaimentaa muilla toimilla, sanoi Halonen.

Presidentti Halonen kiitti varuskuntien henkilöstön venymistä ja suhtautumistapaa lakkauttamispäätöksiin.

- Varuskunnissa on upeita ihmisiä, joiden suhtautumista voi vain kiittää. He sanovat tekevänsä parhaansa vaikeista päätöksistä huolimatta, sanoi presidentti Halonen.

Halonen emännöi perjantaina alkanutta Euroopan presidenttien tapaamista Kalastajatorpalla Helsingissä. Kaksipäiväiseen epäviralliseen keskustelufoorumiin osallistuvat seitsemän EU-maan presidentit.