Seppo Kääriäisen mielestä uudistukseen sisältyy järkeviä säästökohteita, kuten sotilaslääneistä luopuminen. Varuskuntien lakkautuksista Kääriäinen olisi pidättäytynyt.

- Olisi pitänyt malttaa mennä eteenpäin vähän vaatimattomammilla säästötavoitteilla, Kääriäinen sanoo.

Kääriäisen mukaan varuskuntien lakkautukset ovat puolustusvoimien säästöpaketin "kipein kohta". Lakkautusten osumista juuri näihin kuuteen varuskuntaan Kääriäinen kuvailee "raa'aksi".

- Varsinkin Itä- ja Väli-Suomen osalta ne ovat erittäin kipeitä ratkaisuja. Keskittyminen muutenkin jyrsii näitä alueita, ja siellä on vaikeita työttömyyskuntia ja työttömyysalueita, Kääriäinen sanoo.

Kääriäisen mukaan lakkautukset heikentävät alueellista puolustusta ja iskevät ihmisten maanpuolustustahtoon.

Kääriäinen olisi toivonut pohdintaa Dragsvikin varuskunnan säilyttämisestä. Lopettamisspekulaatiot kohdistuivat myös Suomen ainoaan ruotsinkieliseen varuskuntaan, mutta se säästyi nyt varuskuntaleikkurilta.

- Sama koulutus voitaisiin vallan hyvin hoitaa Upinniemessä, Kääriäinen sanoo.

"Jotain täytyy tehdä"

Hallitus ja puolustusvoimat korostavat, että säästökohteet valitaan sotilaallisin, ei aluepoliittisin perustein. Kääriäisen mielestä molemmat seikat pitäisi ottaa huomioon.

- Ne vaikuttavat sitä paitsi toisiinsa. Minä olen huolissani alueellisen puolustuksen uskottavuudesta.

Perussuomalaiset harkitsee puolustussäästöistä välikysymystä. Kääriäisen mukaan keskusta harkitsee osallistumista, jos kysymys päätetään tehdä.

- Harkinnassamme on hyvin tärkeää, että kyllähän puolustusvoimia täytyy uudistaa. Jotain täytyy tehdä, koska tämä tilanne on valtiontalouden takia niin vaikea, Kääriäinen summaa.