- Kyllä sitä voisi lykätä kuukaudella, kahdella, sanoo Kääriäinen.

Kääriäinen vetoaa esimerkiksi siihen, että uuden presidentin Sauli Niinistön pitäisi päästä vaikuttamaan säästöpäätöksiin.

- Hän on puhunut koko Suomesta, nyt se tulee ensimmäistä kertaa esiin suuressa asiassa, Kääriäinen perustelee.

Kääriäinen epäilee myös, että hallituksen maaliskuisessa kehysriihessä päätetään vielä uusista säästöistä myös puolustusvoimissa.

- Ehkä tulee uusia paineita lakkauttaa lisää, Kääriäinen ennakoi.

Kääriäinen sanoo, että osa puolustusvoimien säästöistä vaatii lainsäädäntömuutoksia eduskunnassa. Tämäkin puoltaisi Kääriäisen mielestä parempaa tarkastelua.

- Kuukauden, parin lykkääminen ei tätä asiaa maalta merelle viskaa. Etenkin kun päätöstä on jo kerran siirretty, presidentinvaalien tälle puolelle, sanoo Seppo Kääriäinen.