- Syyrian tilanne on erittäin vakava ja EU ja etenkin Ranska ja Saksa tekevät hartiavoimin töitä. Syyrian tilanne kaipaa aivan toisenlaista ratkaisua kuin tähän asti, mutta pidättäydyn ottamaan vielä kantaa Suomen asemointiin, Niinistö totesi.
Hän väläytti myös nykyistä tiiviimpää puolustusyhteistyötä Ruotsin ja EU-maiden kanssa.
- Puolustusmenoja on säästettävä kaikkialla ja yksi vaihtoehto on tiiviimpi yhteistyö etenkin Ruotsin, mutta myös muiden EU-maiden kanssa Naton ulkopuolella.
Niinistö antoi tukensa presidentti Tarja Halosen linjalle Venäjä-suhteissa.
- Tärkeää jatkaa samaa linjaa, mutta täytyy olla myös hyvät suhteet Yhdysvaltoihin.
Niinistö on vielä haluton ottamaan kantaa valtiovierailujen ajankohtiin. Myös tulevan presidentin kanslian kokoonpano pysyy vielä piilossa.
- Ulkopoliittista kokemusta pitää olla, Niinistö raottaa.
Hän aikoo luopua muun muassa Suomen Palloliiton puheenjohtajuudesta. Nuorten ja lasten syrjäytymistä ehkäisevään työhön riittää edelleen aikaa. Niinistö jatkaa Tukikummit-säätiön puheenjohtajana ja perustaa lupaamansa työryhmän syrjäytymisen ehkäisemiseksi.
- Toimenpiteistä huolimatta lapsia ja nuoria syrjäytyy edelleen ja aion kasata työryhmän, mutta pitää olla ensin virassa.
Niinistö aloittaa tasavallan presidenttinä maaliskuun alussa.