Niinistö on kertonut pelastuneensa hyökyaallolta roikkumalla sähköpylväästä.

- Siinä [selviämisessä] omat ansiot ovat hyvin pienet. Miten sattui olemaan, missä sattui olemaan, se ratkaisi aika paljon - oikeastaan kaiken. Kyllä siinä tolpassa olisi veden kannattamana aika moni muukin pysynyt. Tiedän taitavia sukeltajia, jotka jäivät sinne. Heillä olisi pitänyt olla taitoa paljonkin. Siinä oli sattumalla tai sitten jollain suojeluksella asia, kertoi Niinistö vuonna 2006 Ylen Punainen lanka –ohjelmassa.

Mukana Thaimaassa olivat 2004 Niinistön pojat Matias ja Nuutti sekä jälkimmäisen aviopuoliso. Kaikki selvisivät katastrofista hengissä.

Niinistö kirjoitti koettelemuksensa pohjalta kirjan Hiljaisten historia (2007).

Tsunami vaati yhteensä 179 suomalaisen hengen.