Muun muassa Väli-Suomen sanomalehdissä on tänään julkaistu Sauli Niinistön presidentinvaalimainos, jonka viestinä on "hyvä keskustalainen teko". Mainos listaa nipun keskustalaisia vaikuttajia Niinistön kannattajaksi. Kaikilta listatuilta ei oltu kysytty lupaa nimenjulkaisemiseen.
- Kyllä minä mieleni pahoitin, kun aamulla mainoksen näin. Otin yhteyttä Niinistön kampanjatoimistoon, josta asiaa pahoiteltiin, kertoo entinen kuntaministeri Tapani Tölli.
Tölli sanoo, että hän on aikaisemmin kertonut äänestävänsä Niinistöä toisella kierroksella, mutta mainontaan hän ei ole lupautunut.
- Hyviin tapoihin kuuluu kysyä lupa, mikäli nimi liitetään osaksi mainoskampanjaa, Tölli sanoo.
Mika Lintilä: "keskustalaista" äänestyspäätöstä ei ole
Myöskään keskustan kansanedustaja Mika Lintilältä ei kysytty lupaa mainokseen. Lintilä on erityisen pahoillaan mainoksen iskulauseesta "hyvä keskustalainen teko". Lintilän mukaan mainos antaa ymmärtää, että keskusta puolueena tukisi Niinistöä.
- Se että olen ilmoittanut äänestäväni toisella kierroksella Niinistöä, on täysin henkilökohtainen valintani. Nyt mainos antaa ymmärtää, että keskustalla olisi yhteinen linja ja päätös Niinistön tukemisesta, Lintilä sanoo.
Myös Lintilän mukaan mainoskampanjaan on syytä kysyä lupa, vaikka oman äänestyskantansa olisikin ilmaissut julkisesti aikaisemmin.
Jarmo Korhonen: Syy on minun
Niinistön "hyvä keskustalainen teko"- kampanjan puuhamiehenä on toiminut keskustan entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen. Korhonen myöntää, ettei kysynyt kaikilta lupaa nimen julkaisemiseen.
- Virhe on minun. Mainos tehtiin nopealla aikataululla. Ehdin noin puolet listatuista nimistä soittaa läpi. He, keneltä en lupaa kysynyt, ovat julkisesti ilmoittaneet äänestävänsä Niinistöä, Korhonen perustelee.
- Olen pahoillani tapahtuneesta, Korhonen jatkaa.
Korhosen mukaan mainoksessa listatut eivät mainostekstissä sano mitään sellaista, jota eivät olisi julkisesti aiemmin sanoneet.
- Mainoksessa listattujen nimien viesti on "me tuemme Niinistöä". Tämä viesti on kaikkien kohdalla tuotu esiin julkisesti aikaisemmin.
Sauli Niinistön lehtimainoksessa lisatuista lupaa ei kysytty Töllin ja Lintilän lisäksi muun muassa Sirkka-Liisa Anttilalta, Markus Lohelta, Lasse Hautalalta, Jari Lepältä ja Juha Sipilältä.