Ylen uudessa puoluekannatusmittauksessa kokoomuksen kannatus on kasvanut hieman, 23,1 prosenttiin. Perussuomalaisten kannatus on laskenut 2,4 prosenttiyksikköä 17,4 prosenttiin. Kannatuksessa ensimmäisen, kokoomuksen ja toisen, perussuomalaisten ero on venähtänyt 5,7 prosenttiyksikköön.
Eduskuntavaaleissa perussuomalaisiin tultiin ovista ja ikkunoista. Nyt, kannatusmittauksessa sieltä otetaan askelia ulos; kurkitaan toisten puolueiden ikkunoista sisään. Tällaisessa hetkessä Soini sanoi äänestävänsä Niinistöä.
Timo Soini teki palveluksen kansanvallalle, äänestysprosentille ja kokoomukselle. Entä puolueelleen? Kuusi vuotta sitten, ennen vaaleja, keskusta ja kokoomus suosittelivat toisella kierroksella toistensa ehdokkaan tukemista. Vanhanen tippui ja moni keskustalainen äänesti välipuheen mukaisesti Niinistöä.
Väyrynen kirjasi vaalikirjaansa: ”Monen keskustalaisen mielestä puolueen alamäki alkoi puoluejohdon suosituksesta tukea Niinistön valintaa”. Seppo Kääriäinen kertoo Hannu Lehtilän kirjassa päiväkirjamerkinnästään kuuden vuoden takaisista tunnelmista, kun keskustan riski tukea Niinistöä toisella kierroksella toteutui: ”Nyt on kysymys siitä, miten tuo riski hallitaan niin, että keskusta pysyy hengissä”.
Bloginsa mukaan Timo Soini kommentoi politiikkaa seuraavan kerran Rautavaaralla 3.2. Silloin voidaan palata otsikon kysymykseen.
PS. Pääministerin kansliassa on varmasti naputeltu muutama tiedote valmiiksi, kun ensi viikolla toimittajat palaavat Kataisen kylkeen kyselemään, missä mennään. Kun on saatu arvopuoli hoidettua.