- Uskonnollinen asia on ikään kuin kirkon itsensä päätettävissä, mutta valtion edessä oikeuksien tulee olla samat, Haavisto kertoi kantansa.
Ehdokas Sauli Niinistön (kok.) mielestä avioliittoon kelpaa vain mies ja nainen. Lakien suomat oikeudet pitäisi myös Niinistön mielestä kuulua kaikkiin laillisiin liittoihin.
- Minä olen täyden tasa-arvon kannattaja ollut tässä, Niinistö huomautti Haaviston puheenvuoron perään.
Niinistö ymmärtää sivareita, Haavisto arvostaa rauhanturvaajia
Ehdokkailta kysyttiin myös muun muassa suhtautumisesta siviilipalvelusmiehiin. Esille nostettiin esimerkiksi Sauli Niinistön toteamus yli 20 vuoden takaa. Hän sanoi 1987, ettei ymmärrä siviilipalvelusmiehiä.
- Kyllä ymmärrän oikein hyvin nyt, Niinistö sanoi vaalitentissä.
Pekka Haavisto on itse käynyt siviilipalveluksen.
- Vetosin tuolloin omantunnon syihin. Silloin oli vielä Euroopassa kahtiajako, tunnelma oli, että sota voi syttyä Eurooppaan, Haavisto perusteli päätöstään 80-luvun alun Suomessa.
Kysyttäessä onko Haaviston asenne säilynyt, hän vastasi, ettei se aivan samantyyppinen enää ole.
- Rauhanturvaajien työtä seuratessa olen oppinut arvostamaan heitä, Haavisto antoi esimerkin.
Ehdokkaat saivat lisäksi puoli minuuttia aikaa vakuuttaa äänestäjät.
- Olisin koko Suomen presidentti, tärkeää on pitää koko Suomi asuttuna, Haavisto sanoi.
- En muuta sanomaani, minulla on ominaisuus omistautua siihen mitä teen. Uskon, että minulla on annettavaa suomalaiselle yhteiselle hyvälle, Niinistö perusteli.
Lisäksi molemmat ehdokkaat toivoivat, etteivät ehdokkaiden puolisot joutuisi vaalikampanjoiden aikana valtavaan ryöpytykseen.