Presidentinvaaleilla saattaa olla luultua suuremmat heijastusvaikutukset päivänpolitiikkaan, arvioi Seinäjoella ilmestyvä sanomalehti

Ilkka pääkirjoituksessaan.

Lehti seuraa mielenkiinnolla esimerkiksi sitä, laajeneeko vihreiden reviiri Pekka Haaviston suosion rohkaisemana koko maahan.

Ilkka veikkaa, että suurimmiksi yllätyksiksi vaaleissa nousee Timo Soinin (ps.) ja Paavo Lipposen (sd.) alhainen kannatus.

Lehti arvelee, että jos eduskunnan suurin oppositiopuolue perussuomalaiset menettää iskukykynsä puheenjohtajansa ennakoitua kehnommassa vaalituloksessa, on puolueen uhon aika ohi.

"Perussuomalaisten olisi siirryttävä eduskuntatyössään nopeasti sanoista tekoihin, jos puolue aikoo säilyttää nykyisen asemansa", kirjoittaa Ilkka.

Paavo Lipposen tarve maan pelastamiseen on lehden mukaan osoittautumassa yksityisajatteluksi.

"Jos demaritkin äänestävät mieluummin kokoomuksen Niinistöä kuin omaa ehdokastaan, ollaan siirtymässä uuteen poliittiseen aikakauteen", Ilkka arvioi.

"Keskusvalta jyrää alueet"

Savon Sanomat vastustaa puolestaan työ- ja elinkeinoministeriön suunnitelmia siirtää EU-aluetukien hallinnointia maakuntaliitoilta ELY-keskuksiin.

Lehden mukaan elinkeinoministeri Jyri Häkämies perustelee päätösvallan antoa keskushallinnolle taloudellisin perustein: hajautettu malli maksaa keskitettyä enemmän ja syö varoja itse pääasialta, alueiden ja maakuntien kehittämiseltä. Tätä mielipidettä lehti epäilee ja ennakoi, että byrokratia vain lisääntyisi hyvistä aikeista huolimatta.

Lehden mukaan maakuntaliittojen pitäisi olla alueittensa keskeisiä toimijoita. Lehti toteaa, että viime aikoina on kuitenkin käynyt ilmi, että poliittinen valta ja valtion keskushallinto haluavat päästä eroon maakunnista turhana väliportaana tulevien suurkuntien ja valtionhallinnon välillä.

Kiistaa työurien pidentämisen keinoista

Lehdet pohtivat myös Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n linjaa, jossa eläkemaksuista sopiminen vuoden 2014 jälkeen on sidottu eläkeiän korottamiseen.

Ilta-Sanomien pääkirjoituksen mukaan ammattiliittojen keskusjärjestö SAK on puolestaan pyrkinyt osoittaamaan, että esteitä työurien pidentämiseen on enemmän muualla kuin lakisääteisessä eläkeiässä.

Ilta-Sanomien mukaan pitkään työuraan olisivat olleet valmiita esimerkiksi monet niistä eläkeikää lähestyvistä, joita yritykset ovat viime aikoina saneeranneet pellolle. Näiden ihmisten näkökulmasta työurien pidentämistä on enemmän estetty kuin suosittu.

Lehti aikoo seurata mielenkiinnolla sitä, pitääkö EK keksimästään kytköksestä kiinni.

"SAK:ssa uskotaan, ettei Eteläranta ole sanonut viimeistä sanaansa. Aikaa on: pitkistä työurista puhuminen pitkittää neuvottelu-uria."

Uutispäivä Demari olettaa puolestaan pääkirjoituksessaan, että EK uskoo pakkokeinon - eläkeiän alarajan nostamisen - purevan niin, ettei eläkemaksuja tarvitse nostaa.

Demarin mukaan eläkkeelle siirtymisikää on jo onnistuttu hivuttamaan ylöspäin odotettua nopeammin.

"Eläkeiän nosto saattaisi jopa pysäyttää hyvän kehityksen", lehti pohtii.