Jos tosiaan käy niin, että kaksi tasavahvaa hallituksen pääpuoluetta saa presidentinvaaleissa toisistaan täysin poikkeavan vaalituloksen, niin tilanne on pian hankala. Sauli Niinistö saa kyllä ihan rauhassa voittaa, mutta ei liian ylivoimaisesti. Jos Niinistö saa ensimmäisellä kierroksella esimerkiksi 40 ja SDP:n Paavo Lipponen neljä prosenttia, niin jossain alkaa herne kivuta nenään.

Ei demareille voi mitenkään riittää, että päänsä jo pölkylle pannut puoluesihteeri Mikael Jungner vaihdetaan. Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa lauantaina maalaillaan vaalien yllätykseksi sitä, jos Lipponen jää viidenneksi. Mutta saman päivän Ilta-Sanomat maalaa demarien yötaivaalle vieläkin pahemman painajaisen: Lipponen olisikin jäämässä kuudenneksi, jopa vasemmiston Paavo Arhinmäen taakse. Ja taitavat ne Biaudet ja Essayahkin kävellä jo ihan niskan takana.

Jos näin todella käy, SDP:n voi vallata paniikki, joka lamauttaa hallituksen toimintakyvyn juuri, kun esimerkiksi menoleikkauksista tai eurokriisistä pitäisi tehdä kovia päätöksiä. Jos kokoomus voittaa presidentinvaalit, jaksaako se kuunnella demarien vaalikiukuttelua europolitiikassa tai missään muussakaan?

Kaatuu se hallitus tarvittaessa niinkin, että uusi presidentti saa ensi töikseen pöydälleen pääministeri Kataisen – kuten perustuslaki sanoo – perustellun aloitteen uusista vaaleista. Ja silloin vielä ennen kuntavaaleja pidetäänkin yhtäkkiä eduskuntavaalit. Tai kuten pelikentällä sanotaan: uudet jaot!