Toisin kuin tiedotusvälineet - myös YLE - Niinistö haluaa laskea kannatusluvut vain kantansa kertoneista. Se on sinänsä ymmärrettävää, sillä näin laskien hänen oma kannatuksensa pysyttelee yhä 50 prosentin tuntumassa. Mutta onko se viisasta? Tulee mieleen Halosen kampanjaorganisaation halu viestittää kuusi vuotta sitten, että se on nyt kerrasta poikki. Ei ihan ollut. Ja siitä kai joku jossain mököttää vieläkin.
Niinistön laskuopissa on se ongelma, että Muuramen saunatehtaallakin tapasin taas ihmisiä, jotka aikovat ilman muuta äänestää, mutta eivät vielä tiedä ketä. Nämä vielä kantaansa pohtivat eivät missään nimessä ole sama asia kuin nukkuvat.
Kai nyt demokratiassa saa ihan rauhassa pohtia tekemisiään yli kaksi viikkoa ennen vaaleja, vaikka politrukit kuinka haluaisivat, että peli pantaisiin jo poikki? Liikkuva äänestäjä on demokratian ritari, sanoi edesmennyt professori Veli Merikoski, vaikka Kekkonen hänet siitä Saatanan tunariksi haukkuikin. Ei kai tässä nyt mitään Kekkosta valita?
Kaikessa hiljaisuudessa Saulinkin kampanjajoukot näyttävät jo valmistautuvan toiseen kierrokseen. Tätä ette tv-uutisissa nähneet, mutta kun kysyin Niinistöltä, riittääkö kampanjalla paukkuja vielä toiselle kierrokselle, oli vastaus paljonpuhuva:
- Kyllä kai sitäkin on joku ajatellut, mutta nyt mennään kierros kerrallaan.
Niinistö ei usko, että loppusuoralla nousisi enää esille uusia teemoja. Itse asiassa hän sanoo, että isoja asioita on käsitelty jo pitkään ja enemmän kuin kuusi vuotta sitten. Arvio on tyystin ristiriidassa SDP:n Paavo Lipposen näkemyksen kanssa. Lipponen vaati alkuviikosta, että vaalikeskusteluissa päästäisiin vähitellen Timo Soinin agendalta itse asiaan.
Lipposen ja Aamulehden välit eivät sittenkään tunnu täysin lientyneen taannoisen koulupoikajupakan jäljiltä. Vai mitä pitäisi ajatella siitä, että Lipponen suuttui Aamulehden tiistain jutusta niin pahoin, ettei halunnut osallistua Aamulehden ja YLE:n yhteiseen (!) vaalitenttiin Tampereella edes videolla, kuten alun perin oli tarkoitus?
Eikö Siperia opeta, Aamulehti? Vai eikö Lipponen osaa keskittyä olennaiseen? En sano nyt itse jutusta mitään, mutta Aamulehti on kyllä Lipposelle arvatenkin rakas vihollinen, sillä hänen vanhempansa asuvat Tampereella.
Yhteiseksi vinkiksi: Yrittäkää nyt vaan voittaa ne vaalit älkääkä riehuko turhista!