Eva Biaudet on ensimmäisenä ehdokkaana jo tehnyt vapaaehtoisen ennakkoilmoituksen vaalirahoituksestaan. 440 000 euron budjetista puolet menee mainontaan, lopuilla maksetaan mm. kampanjahenkilöstön palkkoja.

- Halusimme näyttää esimerkkiä, että meillä ei ole mitään piilotettavaa, Biaudet totesi.

Skumppa-baarissa kannattajat kohottelivat maljoja omalla kustannuksellaan. Yksityisiltä kansalaisilta tai yrityksiltä ei kampanjaan ole muuten tarvinnnutkaan ruinata rahaa. Biaudet'n 440 000euron budjetista kolme neljäsosaa eli yli 300 000 euroa tulee säätiöiltä.

Suurin rahoittaja on Kaksikielisen Suomen puolesta -säätiö. Se on perustettu kymmenen vuotta sitten ja sen rahoittajina ovat tunnetut kulttuuurisäätiöt, Svenska kulturfonden ja Konstsamfundet. Säätiöllä on myös joukko yksityisiä lahjoittajia ja yrityksiä, joita säätiö ei paljasta.

- Minua kiinnostaaa lopputulos eli että me pärjäämme. On hienoa, että säätiö on kerännyt meille rahaa, Biaudet sanoo.

Kaksikielisen Suomen puolesta -säätiö on rahoittanut täysin laillisesti RKP:n vaaleja koko 2000-luvun. Kiinostavaa on, ettei edes avoimuutta korostava Biaudet tiedä, keneltä osa säätiön rahoista tulee. Esimerkiksi Björn Wahlroosin on sanottu olevan yksi rahoittajista.

- Mielestäni on tarkeää seurata säätiön sääntöjä ja lahjoittajat eivät aina halua olla julkisesti esillä, Biaudet perustelee nimettömyyttä.