Turun Sanomattoteaa Yhdysvaltain presidentinvaalien virallisen osuuden alkavan tänään, kun Iowan osavaltion republikaanit kokoontuvat esivaalikierroksen käynnistäviin puoluekokouksiin. Kierros on käynnistynyt Iowasta vuodesta 1972 lähtien.
Yhdysvalloissa vaalispektaakkeli huipentuu vasta marraskuussa pidettävään varsinaiseen vaalipäivään. Republikaanien ehdokkaan nimi on usein kuitenkin ratkennut pian ensimmäisten esivaalien ja niitä seuraavien mielipidekyselyjen perusteella, kun tappiolle jääneet ovat lopettaneet dollarien tuhlailun.
Jos republikaanit haluavat Valkoiseen taloon, tarvitsevat he uskottavan ehdokkaan. Ja osalla ehdokkaista on paljon parannettavaa jopa sisä- ja ulkopolitiikan perustietojen hallinnassa, lehti kirjoittaa.
Niinistön kannatus laskenut
Helsingin Sanomaton julkaissut kyselyn, jonka mukaan meillä kotimaassa presidentinvaaleissa ollaan menossa toiselle kierrokselle. Kokoomuksen Sauli Niinistön kannatusluvut lähestyvät nyt tavallisen kuolevaisen lukemia, kirjoittaa lehti. Niinistön kannatus on lehden teettämän kyselyn mukaan enää 38 prosenttia.
Kannastaan epätietoisten äänestäjien osuus on edelleen huomattavan suuri, 21 prosenttia. Tämä porukka ratkaisee, kuka on Niinistön vastaehdokas toisella kierroksella, kirjoittaa Helsingin Sanomat. Paikasta käyvät nyt kovaa kisaa keskustan Paavo Väyrynen, perussuomalaisten Timo Soini, vihreiden Pekka Haavisto ja SDP:n Paavo Lipponen.
Jos joku heistä saa edes pienen kaulan kilpakumppaneihin verrattuna, alkaa kasvava kannatus ruokkia itseään. Riittää, kun saa luotua itsestään mielikuvan, että mahdollisuuksia toiselle kierrokselle on.
Myrskyistä tarvitaan tietoa
Aamulehtikaipaa puolestaan hallitukselta toimia talvimyrskyjen aiheuttamien vahinkojen torjuntaan.
Jostain syystä vuoden 2004 tsunamin jälkeen rakennettu siviilikriisin johtamisjärjestelmä on romutettu. Tulokset näkyvät tapaninpäivän myrskyissä, jotka jättivät sadattuhannet kotitaloudet ilman sähköä.
Ennakkotietoa myrskystä oli, mutta edes niiden aikana hallitus ei ryhtynyt johtamaan kriisiä. Demokraattisesti valitun hallituksen pitäisi kaikissa olosuhteissa pystyä ottamaan kriisi käsiinsä ja antaa kansalaisille asiallista tietoa ja ohjeita. Nyt vastuu on sysätty sähköyhtiöille ja niiden huonolle tiedottamiselle, kirjoittaa Aamulehti.
Köyhyysongelma on todellinen
Iltalehtipohtii puolestaan Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä julkaistua, kansantaloustieteen professori Vesa Kanniaisen analyysiä suomalaisesta köyhyydestä. EU:n tilastokeskuksen tiedot paljastavat kadunmiehen näppituntuman todeksi: pitkän nousukauden jälkeenkin köyhyyttä ja syrjäytymistä on Suomessa yhä enemmän.
Suurin köyhyysriski on pelkän kansaneläkkeen ja peruspäivärahan varassa elävillä, lehti muistuttaa. Kanniainen kehottaakin kansaneläkkeellä kituuttavien vanhusten jälkeläisiä katsomaan peiliin ja tarvittaessa ottamaan omakohtaista vastuuta auttamisesta, eikä vain syyttelemään kitsasta valtiota.