SDP:n pitkäaikainen porilaisvaikuttaja Esa J. Anttila sanoo, että tuki Aino-Maija Luukkosen valinnalle Porin kaupunginjohtajaksi vuonna 2004 oli hänen pitkän poliittisen uransa pahin virhe.

– Henkilöstöjohtamisen taito oli Luukkosella heikko. Ison henkilöstön johtaminen vaatii ihmissuhdetaitoja, kykyä nähdä ja ymmärtää muiden näkemyksiä ja paljon empatiaa. Tämä oli suurin ongelma, rehtorina ja pääluottamusmiehenä työurallaan toiminut Anttila sanoo.

"Tutkintopapereista ei näe, kuka osaa johtaa"

Porin politiikassa pitkään mukana ollut mutta viime kuntavaaleissa kaupunginvaltuuston jättänyt Esa J. Anttila uskoo, että maailma on muuttunut paljon vuodesta 2004. Hänen neuvonsa uuden kaupunginjohtajan valintaa syksyllä tekeville Porin nykypoliitikoille on kiinnittää huomiota valittavan johtamistaitoihin.

– Pitää osata johtaa ihmisiä. Kaupunginjohtaja johtaa suurta joukkoa omia alaisia ja näiden alaisia. Hänen henkilöstöjohtamisosaamisensa säteilee koko koneistoon. Edes tutkintopapereista ei välttämättä näe, kuka sen osaa, Anttila sanoo.

Porin kaupunginjohtajan hakuaika päättyy keskiviikkona iltapäivällä.

Demarien sisäpiirin valinta

Porin kaupunginjohtajan paikalta eläkkeelle jäävä Luukkonen on puoluetaustaltaan sosiaalidemokraatti, ja hänet valittiin kaupunginjohtajaksi Porin valtuustossa vuosituhannen alussa olleen vasemmistoenemmistön turvin. Tuolloin Lohjan kaupungin perusturvajohtajana toimineeseen Luukkoseen päädyttiin SDP:n sisäpiirin etsintätyön seurauksena.

– Puolueet sopivat silloin, mikä paikka kuuluu kenellekin. Kaupunginjohtajuus olisi varmasti ollut sosiaalidemokraattien paikka joka tapauksessa, mutta hakijoiden kirjo olisi voinut olla laajempi. Kun asia tuli sosiaalidemokraattiseen valtuustoryhmään, se ei enää aiheuttanut isoa keskustelua, Anttila kuvaa tapahtumia.

Esa J. Anttila oli Luukkosta valittaessa vielä rivivaltuutettu, mutta hän toimi myöhemmin Luukkosen kaudella muun muassa demarien valtuustoryhmän puheenjohtajana. Tässä roolissa hän oli mukana SDP:n ydinjoukon kanssa yrittämässä vaikuttaa Luukkosen toimintatapoihin.

– Yritimme löytää tilanteeseen ulospääsyä, kun ilmapiiri kaupungintalolla oli täysin lukossa. Emme onnistuneet vaan asia meni huonompaan suuntaan.

Kaupunginjohtajalla suurin vastuu

Esa J. Anttila korostaa, että kaupungintalon ilmapiiriongelmat eivät olleet kiinni pelkästään Luukkosesta. Kaupunginjohtaja oli kuitenkin ykköshahmo, joten hänen toimintaansa yritettiin muuttaa, kehnoin tuloksin.

Yksi syy Luukkosen pysymiseen niinkin pitkään kaupunginjohtajana saattaa Anttilan mukaan olla se, että puolueet eivät löytäneet sopua hänen seuraajastaan.

– Pelin politiikka tuli mukaan.

Luukkosen kaudesta, sen aikana esiin nousseista ongelmista ja poliitikkojen yrityksistä vaihtaa kaupunginjohtajaa voit lukea lisää tästä linkistä.

Sisäpiirin valinta

Miksi Luukkonen sitten aikanaan valittiin Porin johtoon?

Esa J. Anttila kertoo olevansa tietoinen, että esimerkiksi nykyisen perhe- ja peruspalveluministerin Aki Lindénin nimi oli mukana spekulaatioissa, kun demarit pohtivat Martti Sinisalmelle – myös sosiaalidemokraatteja edustaneelle pitkäaikaiselle kaupunginjohtajalle – seuraajaa vuosituhannen alussa.

Vaakakuppi kuitenkin kallistui Luukkoseen – syistä, joista Anttilan mielestä pitää ehdottomasti ottaa oppia, kun uutta kaupunginjohtajaa tänä syksynä valitaan.

– Ensimmäinen oppi on, että kaverisuhteet eivät saa vaikuttaa valintoihin. Toisaalta jos pätevyyttä haetaan, puoluesidonnaisuus ei saa tänä päivänä olla niin keskeinen asia kuin parikymmentä vuotta sitten.

Kaverisuhteilla Anttila viittaa esimerkiksi demarien vahvaan taustavaikuttajaan Antti Koskiseen, Harjavallan entiseen kaupunginjohtajaan ja maakuntaneuvokseen, joka on Aino-Maija Luukkosen puoliso. Muita keskeisiä hahmoja Luukkosta valittaessa olivat Anttilan arvion mukaan demarien kunnallisjärjestön puheenjohtaja Esa J. Wahlman, kansanedustaja Mikko Elo ja muun muassa kaupunginhallituksessa vaikuttanut Ahti Salmi.

– Jollakulla täytyi olla tietoa, että asiat eivät ole kuten on annettu ymmärtää, Anttila viittaa Luukkosen johtamistaitoihin.

Tiistaina uutisoitiin, että SDP:n kansanedustaja, ministerin tehtävistä äitiyslomalla oleva Krista Kiuru on hakemassa Porin kaupunginjohtajan paikkaa.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta