Valtioneuvosto on nimittänyt torstaina Susanna Huovisen valtiovarainministeriön hallintopolitiikan alivaltiosihteeriksi.

Huovinen on toiminut pitkäaikaisena SDP:n kansanedustajana. Hän istui eduskunnassa vuosina 1999-2018 ja edusti Keski-Suomen vaalipiiriä.

Hän pyysi ja sai vapautuksen kansanedustajan tehtävästä kesken vaalikauden vuonna 2018, kun hän siirtyi nykyiseen työhönsä Keski-Suomen ensi- ja turvakoti ry:n toiminnanjohtajaksi.

Jyväskylän kaupunginvaltuustossa Huovinen vaikutti vuosina 1993-2003.

Huovinen on lisäksi kaksinkertainen ministeri. Hän toimi peruspalveluministerinä Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin hallituksissa vuosina 2013-2015 sekä liikenne- ja viestintäministerinä Matti Vanhasen hallituksessa vuosina 2005-2007.

Hallintopolitiikan alivaltiosihteeri kuuluu valtiovarainministeriön ylimpään johtoon.