Kansanedustaja Wille Rydman (kok.) kertoo allekirjoittaneensa Helsingin Sanomien juttua koskevan tutkintapyynnön ja aikoo toimittaa sen poliisille maanantaiaamuna.
Tutkintapyynnön kohteena ovat Rydmanin mukaan jutun kirjoittaneet toimittajat sekä tietyt toimittajille lausuntoja antaneet henkilöt.
– Puhutaan kunnianloukkauksesta. Lisäksi jutussa on esitetty väitteitä, jotka eivät välttämättä täytä kunnianloukkauksen tai törkeän kunnianloukkauksen rikoksen tunnusmerkistöä, mutta joissa joudutaan pohtimaan sitä, millaisia yksityiselämään liittyviä väitteitä julkisuudessa ylipäätään sopii esittää.
Helsingin Sanomat uutisoi 19. kesäkuuta kansanedustaja Wille Rydmaniin kohdistuvista väitteistä, joiden mukaan Rydman olisi käyttäytynyt ahdistavasti nuoria naisia kohtaan.
Helsingin Sanomat haastatteli jutussaan useita naisia. Naisten kertoman mukaan Rydman olisi hyödyntänyt poliittista asemaansa, kun hän on hakeutunut tekemisiin nuorten naisten ja tyttöjen kanssa.
Rydman kiisti väitteet jyrkästi omassa blogissaan heti jutun ilmestymisen jälkeen ja kiistää ne edelleen.
– Ensinnäkin koko narratiivi on täysin valheellinen. Sen lisäksi siellä on lukuisia väitteitä, jotka ovat ihan yksiselitteisesti vääriä ja nämä pystytään myös vääriksi osoittamaan. Toivon ja uskon, että poliisi tulee tämän tutkimustyönsä aiheeseen liittyen tekemään huolellisesti.
Helsingin Sanomat luottaa jutussa käytettyihin tietoihin
Keskusrikospoliisi on aiemmin tehnyt esiselvityksen, jossa on kuultu useita naisia. Poliisi kysyi tuolloin selvityksessään naisilta, oliko joku kokoomuksen kansanedustaja käyttäytynyt epäsopivasti nuoria tyttöjä ja naisia kohtaan. Naiset kertoivat poliisille Rydmanin käytöksestä.
Esiselvityksen jälkeen poliisi päätti, ettei Rydmania ole syytä epäillä rikoksesta. Poliisin mukaan mikään ilmitulleista teoista ei ylittänyt tutkintakynnystä.
Helsingin Sanomien päätoimittaja Antero Mukka kommentoi Yle uutisille, ettei Rydmanin väitteissä ole sellaista uutta, jota tarvitsisi nyt kommentoida.
– Juttumme on huolellisesti tehty, ja siinä kuvaillut tapaukset paikkansa pitäviä. HS:llä on vahvat perusteet luottaa hankkimiinsa tietoihin ja lähteisiin, jotka ovat uskaltaneet avautua kokemastaan. Tapahtumakokonaisuus kytkeytyy tiiviisti Rydmanin toimintaan politiikassa. Aihe on yhteiskunnallisesti merkittävä, Mukka kommentoi asiaa sähköpostitse.
Kiusallinen tutkinta vaalien alla
Kokoomusvaikuttajat ja puolueen ylin johto ovat aiemmin kertoneet tyrmistyksestään Helsingin Sanomien uutisen johdosta.
Rydmanin toiminnan on tulkittu vaikuttaneen myös puolueen kannatukseen Ylen viimeisimmässä kannatusmittauksessa. Myös Rydman pitää sitä mahdollisena.
– Kiinnitin huomiota ainakin siihen, että kokoomus oli menettänyt ennen kaikkea mieskannattajiaan. Millaisia johtopäätöksiä siitä pitäisi tehdä, sitä voi jokainen miettiä. Paradoksaalista kyllä, missään vaiheessa uraani en ole saanut niin valtavan paljon tukevia yhteydenottoja kuin tämän asian yhteydessä, huolimatta siitä, että julkisuus on ollut niin negatiivista, Rydman sanoo.
Kansanedustaja Wille Rydman erosi ennen juhannusta kokoomuksen eduskuntaryhmästä toistaiseksi. Eroon johti luottamuspula.
Kokoomuksen mukaan asiaa voidaan käsitellä uudelleen, mikäli mahdolliset jatkoselvitykset palauttavat luottamuksen.
Rydmanin tutkintapyynnön eli rikosilmoituksen saatuaan poliisi päättää, aloittaako se jutun tutkinnan. Tutkintapyynnön jättäminen ei siis vielä tarkoita, että poliisi aloittaa asiassa tutkinnan.
Poliisitutkinnan käynnistyminen voisi varjostaa kokoomusta eduskuntavaalien alla.
– Oli aikataulu mikä tahansa, prosessi tulee epäilemättä olemaan joka tapauksessa hyvin epämiellyttävä kaikille asianosaisille, itseni mukaanlukien. Mutta en tietenkään voi hyväksyä sitä, että julkisuudessa esitetään näin karmeita leimaavia väitteitä ja sitten antaisin asian vain olla. Tämä on oikeastaan ainut keino, jolla pystyn itseäni jotenkin tässä vaiheessa puolustamaan.
Kadutko mitään Wille Rydman?
– Olen varmasti luottanut sellaisiin ihmisiin, joihin ei pitäisi luottaa ja vitsaillut sellaisilla asioilla, joilla ei pitäisi vitsailla, mutta sellaisia asioita, joita ei ole tehnyt, on hirvittävän vaikea lähteä katumaan.
Lue lisää:
Analyysi: Kokoomuksen saunapalo sammutettiin nopeasti, mutta kipinä jäi kytemään – kannatus notkahti, kun Rydmanin tapausta käsiteltiin
Wille Rydman Ylelle: "Viime päivät ovat olleet elämäni hirveimpiä" – tutkintapyyntö Helsingin Sanomien jutusta jätettäneen ensi viikolla
"Kokonaisuus on vastenmielinen, sanat eivät riitä", sanoo Elina Valtonen Rydman-väitteistä – kokoomus on pyytänyt poliisilta uutta näkemystä