Helsingin Sanomat uutisoi sunnuntaina kansanedustaja Wille Rydmaniin (kok.) kohdistuvista väitteistä, joiden mukaan Rydman olisi käyttäytynyt ahdistavasti nuoria naisia ja tyttöjä kohtaan. Rydman on itse kiistänyt väitteet sekä jutussa että blogissaan.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoo, että Helsingin Sanomien esittämät tiedot kansanedustaja Rydmanin käyttäytymisestä ovat järkyttäneet häntä.
– Minä otan tämän erittäin vakavasti. Erittäin vakavasti. En hyväksy minkäänlaista häirintää. En valta-aseman väärinkäyttöä. En seksuaalista häirintää tai ahdistelua, Petteri Orpo kuvaa tuntojaan.
Orpo sanoo jo keskustelleensa asiasta kahden kesken Rydmanin kanssa, mutta on vielä mahdollisista jatkotoimista vaitonainen. Orpo sanoo, että häntä järkyttää asian mahdollinen laajuus, yksityiskohtaisuus sekä vakavuus.
Puolue on käynyt Rydmania koskevia tietoja läpi eilen ja tänään ylimääräisessä puoluejohdon kokouksessa.
– Olemme pyytäneet viranomaisilta eli poliiisilta vielä näkemystä Helsingin Sanomien tietojen valossa. Sen pohjalta arvioidaan laillista puolta.
Orpo sanoo, että kysymys ei ole pelkästään kansanedustajan käytöksestä yksityiselämässään.
– Tässä on mukana hyvin voimakas moraalinen puoli: miten käyttäydytään. Se pitää arvioida. Haluan varmistaa sen, että demokratian kivijalka eli puoluetoiminta on kaikille turvallista.
Häkkänen: "Käsittämättömiä tapahtumakulkuja"
Kokoomuksen varapuheenjohtaja, Antti Häkkänen pitää Helsingin Sanomien kansanedustaja Wille Rydmania koskevan artikkelin väitteitä järkyttävinä.
– Rydmanin yksityiselämään liittyvät väitteet ja tiedot, joita on Helsingin Sanomien jutussa tuotu esiin, ovat järkyttäneet koko puolueyhteisöä. Nämä ovat yllättäviä, käsittämättömiä tapahtumakulkuja, mitä kuvaillaan.
Lue myös:Kokoomuksen varapuheenjohtaja Antti Häkkänen Wille Rydmania koskevasta artikkelista: "Käsittämättömiä tapahtumakulkuja"
Myös Häkkänen kertoo, että puolue aikoo tehdä tapauksen tiimoilta omat selvityksensä ja päättää sitten mahdollisista jatkoaskelista.
– Olemme vedonneet siihen, että viranomaiset myös selvittävät, mitä on varsinaisesti tapahtunut. Tässä näyttää olevan vähän erilaiset tarinat Rydmanin ja Helsingin Sanomien jutun osalta. Sitten näiden selvitysten pohjalta katsotaan, millaisia jatkoaskelia otetaan.
Valtonen: "Vastenmielistä"
Myös kokoomuksen varapuheenjohtaja Elina Valtonen kuvailee tuntojaan myös kovin sanoin.
– Julkisuuteen tuotu kokonaisuus on erittäin vastenmielinen. Sanat eivät riitä. Kaikkein vakavinta on alaikäisiin mahdollisesti kohdistuva häirintä. Se on jo epäilyksenä erittäin vakava asia. Toiminnan laajuus ja ilmeisesti sen järjestelmällisyys on puistattavaa.
Elina Valtonen haluaa kiinnittää huomiota myös mahdollisten uhrien asemaan.
– Sitä ei saa missään nimessä tuomita, että ihminen kertoo vaikka vuosienkin jälkeen kokemistaan epäasiallisuuksista. On tärkeää, että Suomessa saa puhua siitä, jos on kokenut vääryyttä. Viranomaisten on arvioitava, miltä osin on mahdollisesti rikottu lakia.
Valtonen sanoo, että nyt on kyse siitä, millainen toiminta on sallittua ihmiselle, joka on johtavassa asemassa yhteiskunnassa.
Wille Rydmanin epäiltyä alaikäisiin mahdollisesti kohdistuvaa häirintää käsitellään vielä sekä Kokoomus-puolueessa, eduskuntaryhmässä, kokoomuksen Helsingin piirissä että Helsingin valtuustoryhmässä.
Ainakin valtuustoryhmä on koolla vielä tällä viikolla, mahdollisesti myös eduskuntaryhmä. Kokoomuksen puoluesihteeri Kristiina Kokko sanoi A-studiossa, että hänen tietojensa mukaan myös eduskuntaryhmä kokoustaa viikon aikana.
Päivitetty kello 21.28 tiedolla, että kokoomuksen puoluesihteerin tietojen mukaan eduskuntaryhmä kokoustaa vielä tällä viikolla.
Lue myös:
Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja: "Uskon näitä naisia" – näin kokoomuslaiset kommentoivat Wille Rydmanin tapausta