Kolme suurta puoluetta järjestää tänä viikonloppuna puoluekokouksen, ja yksi niitä on Pohjois-Pohjanmaalla. Kokoomusväki kokoontuu Kalajoella Hiekkasärkät Areenalla.
Osallistujia kokoomuksen puoluekokoukseen on tulossa noin 1 100.
Virallinen ohjelma alkaa tänään puolelta päivin. Myöhemmin tänään on vuorossa myös kokoomuksen poliittisen ohjelman esittely. Viikonloppuna tehdään henkilövalintoja puoleen johtoon: puolueen puheenjohtaja valitaan jo lauantaina.
Keskustan puoluekokous on tänä viikonloppuna Lappeenrannassa, Vasemmistoliiton Porissa.
Visit Kalajoesta kerrotaan, että paikkakunnan hotellit ovat täyteen varattuja viikonlopun aikana. Esimerkiksi mökkimajoitusta tällekin viikonlopulle löytyy vielä.
Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.